Onpas ollut tiukka viikko! Ke-pe meillä oli noiden opeopintojen vuorovaikutuskurssin intensiivijakso, joka todellakin oli niin intensiivinen, että illalla ei kotona tarvinnut miettiä mitä tekee. Voimia ei ollut yhtään mihinkään. Mutta tuon antoisampaa opintojaksoa mulla ei ole ollut, eikä varmasti ihan heti tule olemaankaan. Ja ei todellakaan vain tulevan ammattini valossa, vaan ihan ihmisenä.
Tuon opintoihin kuuluvan kurssin lisäksi olin lauantaina vielä sellaisella maksullisella vuorovaikutuskurssilla, joka perustuu
Thomas Gordonin teorioihin. Olen nyt päättänyt oikein tosissani panostaa noihin mainittuihin taitoihin, koska ne varmaankin parhaiten tukevat pyrkimyksiäni kehittyä opettajana. Oikein jo odotan, että pääsen harjoittelemaan noita nyt oppimiani taitoja käytännössä myös oppilaiden kanssa. Nythän niitä tulee hyödynnetyttä lähinnä parisuhteessa, mikä ei sekään tietysti ole mikään huono asia. ;)
Viikkoon on kuulunut myös uusien kurssien aloittamista ja tietysti meikäläisen viimeinen kuorokonsertti virallisena kuorolaisena. Keskiviikkona oli siis aika nousta viimeistä kertaa lauteille Mozartin Requiemin tahdissa. Ihan ok keikka, ei mitään maata mullistavaa ja nyt en sitten enää ole kuorolaulaja kuin keikkaluontoisesti. Onneksi tähän on surutyö ja luopuminen tehty jo aiemmin, joten nyt pitää vain totutella uuteen (harrastusten suhteen) vapaampaan aikatauluun.
Viimeisen keikan takia myös meikäläisen vanhemmat olivat käymässä. Kiva pieni 700 kilometrin konserttimatka. :D Mutta tämä sitten aiheutti myös sen, että liikunnat ovat jääneet todella vähille tällä viikolla ja vanhempieni kanssa kävin myös ravintolassa syömässä. Oikein jo odotan, että pääsen "normaalielämään" ja salille. Taidan kirjoittaa toisen postauksen ajatuksistani, mitä tulee tavoitteeseeni ja tähän jumitukseen. Edessä on kuitenkin todella raskas kuukausi opintojen suhteen, joten en ehkä jaksa stressata tästä painosta niin paljon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja otetaan vastaan kiitollisuudella