Sivut

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Kympin jälkeen on poutasää...

Olipa kiva huomata, että tuo perjantaina kirjoittamani Ennen kymppiä -postaus oli jäänyt julkaisematta. Noh, julkaisinpa sen sitten pari päivää myöhässä. :P

Mutta tärkeintä on, että koko kesän urheilullinen päätavoitteeni eli kymmenen kilometrin juoksu on nyt juostu. Ja paino sanalla juostu, koska juoksin siis koko matkan! Ihan huippufiilis! Ajakseni tuli 1.11.44, joka on 19 minuuttia vähemmän kuin arvioin. En siis totisesti ole mikään pikajuna noilla omilla lenkeilläni, mutta nyt juoksin huimasti omaa tasoani vauhdikkaammin. Vauhti oli ehkä hieman liiankin kova ja sykkeet ihan pilvissä, mutta missään vaiheessa ei tullut sellaista oloa, etten jaksaisi. Tai no, ehkä noin 650 metriä ennen maalia, kun pyrin kiristämään vauhtia, niin tuntui, ettei se maali tule ikinä ja sitten se olikin ihan siinä lähellä. :)

Saatiin hienot mitalit. Ne on varmasti aitoa kultaa! ;D


Tänään jalat, erityisesti pohkeet ovat olleet melko jumissa, samoin kuin selkä. Mullahan nuo pohkeet on muutenkin sellaist pökkelöt, että ovat heti alkulenkistä ihan juntturassa, mutta eiköhän ne tuosta verry. Juoksukaverini kanssa jo hieman intoilimme, että jos sitten ensi vuonna puolikkaalle, mutta tällä hetkellä jalkoihin sattuu pelkkä ajatuskin juoksemisesta. :D Mutta suosittelen kaikille kyllä noihin juoksutapahtumiin osallistumista, koska tunnelma oli huippu ja itsensä ylittämisen tunne kertakaikkiaan mahtava!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan vastaan kiitollisuudella