* Olen nyt kahtena aamuna käynyt aamulenkillä tyhjällä vatsalla. Ajattelin kokeillä tätäkin nyt rasvan palamista vauhdittamaan. Ja tuleehan siinä nyt himppasen lisää liikuntaa päiviin. Tosin mulla nämä jää varmaankin vain näihin vapaisiin päiviin, koska en todellakaan nouse kuudelta rämpimään tuonne hankeen. Olen erityisen tyytyväinen näihin lenkkeihin, koska toisin kuin monilla, niin mulla ei päivät ala mitenkään erityisen mahtavasti lenkin avulla. Itseasiassa aamuliikunta vetää mut yleensä ihan lötköksi koko päiväksi ja nytkin väsyttää ihan simona. Nälkäkin lenkillä tahtoo vaivata ja siksi lenkit onkin vain 30 minuutin mittaisia. Mutta henkinen tyytyväisyys siis korvaa nämä pikku puutteet. Ja jos se vaakakin kiittäisi.
* Kerrankin kuva suklaakiposta ei liity millään tavalla mihinkään epäonnistumisiin! Tuo karkkikippo on ollut tuossa olohuoneen tv-tasolla joulusta lähtien ja en ole syönyt siitä ainuttakaan! Ja nuohan on vielä meikän suosikkisuklaita eli Julioita. Samoin keittiön kaapissa on kaksi After Eight -rasiaa ja pieni pussi viinietikka-sipsejä, joihin ei ole koskettukaan. Mahtava fiilis! Ehkäpä meikäläinen joku päivä oppii sen kohtuuden.
* En ole punninnnut itseäni nyt tuon helmikuun ensimmäisen päivän jälkeen ja se tuntuu tosi hyvältä. Jos on syönyt vähän jotain raskaampaa tai suolaisempaa, niin ei heti tule se pelko persiiseen, että huomenna vaaka näyttää taas ihan hirveitä lukemia. On rentouttanut mua kyllä huomattavasti ja toisin kuin voisi kuvitella, niin pysyn syömisten kanssa paremmin järjestyksessä kuin jokapäiväisen punnituksen aikaan. Jännää.
* Niin, ne syömiset. On mennyt tosi hyvin lukuunottamatta eilistä. Ei tee mieli mitään erityisiä, paitsi välillä suolaa. Energiaakin riittää, jos ei ole mitään kammotuspäiviä, jolloin ei ehdi syödä. Makuaisti on muuttunut niin, että esim. valmis Elovena-annospuuro, jota maistoin marketissa maistui tosi suolaiselle ja sitten taas aamupuuroon laitettuihin mustaherukoihin ei tarvinnut lisätä ekstra-sokeria ollenkaan. Ja sellaista mättämisen tarvetta esiintyy enää tosi tosi harvoin. Paitsi että...
* ...se epäonnistuminen. Eilen teimme siis tyttöjen kanssa aarrekarttoja täällä meillä ja leivoin sinne sitten brownien. Samana päivänä oli myös siskoni synttärit, jossa tietysti oli kaikkea mahdollista tarjolla. En siellä sitten syönyt mitenkään ylenpalttisesti, paitsi ehkä juustoja :D, mutta kotona illalla iski jokin ihme kohtaus ja söin kaksi palaa sitä sairaan ihanaa brownieta. En varmasti olisi muuten ollut siitä millänikään, koska näitä nyt välillä tapahtuu, mutta mulle tuli niin kauhea olo, siis fyysisesti, siitä, ettei mitään rajaa. Oksetti ja pyörrytti. Kroppa siis todellakin yritti sanoa, että josko ei nyt kuitenkaan ihan tuossa määrin sitä rasvaa ja hiilaria sinne koneistoon. Aika hauskasti sattui, kun luin kuitenkin edellisenä päivänä tämän jutun ja ajattelin, että mä en kyllä tunnista oman kehoni viestejä sitten yhtään, vaikka pääni sisältö onkin mulle selvää pässinlihaa. No, nyt tuli kyllä sellainen viesti, ettei jäänyt asia epäselväksi. Brownie siirtyi pakastimen haltuun siipalle jätettyä palasta lukuunottamatta ja tänään onkin vuorossa sitten ihan normiruokailua. Eli siis eihän tuokaan tainnut olla varsinainen epäonnistuminen, vaan kehon antama oppitunti. Oijoi, tätä mun uutta positiivista asennetta, en meinaa itsekään tajuta, miten hyvin olen sen jo omaksunut. :D
Aktiiviset aamut on kyllä ihan uusi juttu mun elämässä. Nytkin kello kolkuttelee vasta yhtätoista ja olen nukkunut tavallista pidemmät yöunet, käynyt lenkillä ja riipustellut tämän tekstinkin. Eilen olin kahteentoista mennessä käynyt lenkillä, leiponut ja siivonnut koko kämpän. Ei hassumpaa. :) Nyt voisi alkaa orientoitua salille ja sitä ennen käpistellä vielä noita aarrekarttoja. Mulla niitä nimittäin muotoutui neljä erilaista! :O
* Kerrankin kuva suklaakiposta ei liity millään tavalla mihinkään epäonnistumisiin! Tuo karkkikippo on ollut tuossa olohuoneen tv-tasolla joulusta lähtien ja en ole syönyt siitä ainuttakaan! Ja nuohan on vielä meikän suosikkisuklaita eli Julioita. Samoin keittiön kaapissa on kaksi After Eight -rasiaa ja pieni pussi viinietikka-sipsejä, joihin ei ole koskettukaan. Mahtava fiilis! Ehkäpä meikäläinen joku päivä oppii sen kohtuuden.
* En ole punninnnut itseäni nyt tuon helmikuun ensimmäisen päivän jälkeen ja se tuntuu tosi hyvältä. Jos on syönyt vähän jotain raskaampaa tai suolaisempaa, niin ei heti tule se pelko persiiseen, että huomenna vaaka näyttää taas ihan hirveitä lukemia. On rentouttanut mua kyllä huomattavasti ja toisin kuin voisi kuvitella, niin pysyn syömisten kanssa paremmin järjestyksessä kuin jokapäiväisen punnituksen aikaan. Jännää.
* Niin, ne syömiset. On mennyt tosi hyvin lukuunottamatta eilistä. Ei tee mieli mitään erityisiä, paitsi välillä suolaa. Energiaakin riittää, jos ei ole mitään kammotuspäiviä, jolloin ei ehdi syödä. Makuaisti on muuttunut niin, että esim. valmis Elovena-annospuuro, jota maistoin marketissa maistui tosi suolaiselle ja sitten taas aamupuuroon laitettuihin mustaherukoihin ei tarvinnut lisätä ekstra-sokeria ollenkaan. Ja sellaista mättämisen tarvetta esiintyy enää tosi tosi harvoin. Paitsi että...
* ...se epäonnistuminen. Eilen teimme siis tyttöjen kanssa aarrekarttoja täällä meillä ja leivoin sinne sitten brownien. Samana päivänä oli myös siskoni synttärit, jossa tietysti oli kaikkea mahdollista tarjolla. En siellä sitten syönyt mitenkään ylenpalttisesti, paitsi ehkä juustoja :D, mutta kotona illalla iski jokin ihme kohtaus ja söin kaksi palaa sitä sairaan ihanaa brownieta. En varmasti olisi muuten ollut siitä millänikään, koska näitä nyt välillä tapahtuu, mutta mulle tuli niin kauhea olo, siis fyysisesti, siitä, ettei mitään rajaa. Oksetti ja pyörrytti. Kroppa siis todellakin yritti sanoa, että josko ei nyt kuitenkaan ihan tuossa määrin sitä rasvaa ja hiilaria sinne koneistoon. Aika hauskasti sattui, kun luin kuitenkin edellisenä päivänä tämän jutun ja ajattelin, että mä en kyllä tunnista oman kehoni viestejä sitten yhtään, vaikka pääni sisältö onkin mulle selvää pässinlihaa. No, nyt tuli kyllä sellainen viesti, ettei jäänyt asia epäselväksi. Brownie siirtyi pakastimen haltuun siipalle jätettyä palasta lukuunottamatta ja tänään onkin vuorossa sitten ihan normiruokailua. Eli siis eihän tuokaan tainnut olla varsinainen epäonnistuminen, vaan kehon antama oppitunti. Oijoi, tätä mun uutta positiivista asennetta, en meinaa itsekään tajuta, miten hyvin olen sen jo omaksunut. :D
Aktiiviset aamut on kyllä ihan uusi juttu mun elämässä. Nytkin kello kolkuttelee vasta yhtätoista ja olen nukkunut tavallista pidemmät yöunet, käynyt lenkillä ja riipustellut tämän tekstinkin. Eilen olin kahteentoista mennessä käynyt lenkillä, leiponut ja siivonnut koko kämpän. Ei hassumpaa. :) Nyt voisi alkaa orientoitua salille ja sitä ennen käpistellä vielä noita aarrekarttoja. Mulla niitä nimittäin muotoutui neljä erilaista! :O
Ihanan positiivinen postaus! :)
VastaaPoista