Mietteitä

Kuten ehkä olette huomanneet, niin tässä on ollut tuollainen pienehkö blogitauko meneillään. Olen ekaa kertaa ottanut tämän mun laihdutuksen puheeksi muutamien kavereiden kanssa, kun on sen verran ahdistanut tuo painon putoamattomuus. Ihanat ystäväni tietysti sanoivat, että selvästi huomaa, että olen laihtunut, mutta omasta mielestäni kyse ei ehkä niinkään ole siitä, että olisin laihtunut, vaan nesteet ei enää kerry siten, että olisin niin turvonnut kuin aiemmin.

Perjantaina olisi taas aika ottaa mitat ja kuvat. Se ihan oikeasti pelottaa minua. Kaikki kaverini ja varsinkin eräät, joilla on itsellään kuntoremontti/painonpudotusprojekti meneillään ovat kehottaneet heivaamaan vaa'an helvettiin ja keskittymään mittoihin. Ongelmanahan tässäkin on se, että viime mittauskerrallahan mitat eivät olleet pienenneet juuri ollenkaan tai yhtään. Pelottaa, että miten reagoin, jos tilanne on edelleen sama kuin kaksi kuukautta sitten. Mulla ei yksinkertaisesti ole enää mitään työkaluja, millä käydä käsiksi tähän tilanteeseen. Liikun jo niin paljon, että välillä on jo pelkona, että paikat alkaa prakaamaan (polvi on alkanut vähän vihoitella), vaikka mitään pakkopullaa liikkuminen ei todellakaan ole. Lisäksi olen nyt koettanut syödä runsaasti ja koettanut syödä vähän, hiilarit ovat pääasiassa "hyviä", esim. pastaa en syö käytännössä kuin ehkä kerran kuussa ja leipä on aina ruista. Syön avocadoa ja nappailen öljyä salaatinkastikkeissa ja viherpirtelöiden seassa. Lisään kaikkeen mahdolliseen raejuustoa tai rahkaa, lisäksi juon maitoa ja välillä syön myös lihaa, että saisin proteiinia. Millään ei tunnu olevan vaikutusta.

Olen lukenut lukemasta päästyäni Kiloklubin keskusteluja ja yrittänyt saada jonkinlaista otetta tästä painonpudotusasiasta. Olen miettinyt, voinko olla säästöliekillä (en usko, koska mulla ei ole mitään muita "oireita" kuin painon putoamattomuus ja syön lähes joka päivä kuitenkin reilusti, enkä ole nälissäni). Olen pohtinut stressin merkitystä ja miettinyt miten nukun. Stressihän on nyt aika kova, kun on noita opetuksia pidettävänä ja kesätyökin alkaa jo kummitella takaraivossa. Viikonloppuna nukkumisongelmat eskaloituivat, kun en saanut nukuttua lauantain ja sunnuntain välisenä yönä kuin kuuden jälkeen viitisen tuntia ja eilen illalla makasin vain sängyssä kuolemanväsyneenä ja päässä vain pyörivät kaikki mahdolliset hoidettavat asiat ja miten ehdin/pystyn/selviän. Jouduin sitten turvautumaan nukahtamislääkkeisiin ensi kertaa varmaan vuoteen. Tästä päivästä tuleekin nyt lepopäivä, että jaksan illalla alkavaan juoksukouluun ja sen jälkeen combatiin.

Syömiset ovat viime päivinä olleet melko samanlaiset kuin normaalistikin, mutta olen nyt alkanut syömään lähes joka päivä jotain "herkkua". Eilen ostin 85 g irtokarkkeja ja söin kaksi pientä korvapuustia, lauantaina kävin grillillä ja perjantaina söin jäätelöä. On siis huomattavissa, että motivaatio syömisten suhteen alkaa laskea samaa vauhtia kuin paino ei laske. Tuntuu niin älyttömältä vahtia syömisiään, kun sillä ei ole mitään vaikutusta painoon. Paljon enemmän vaikutusta ruualla on muuhun oloon. Esim. noi eiliset pullat sai mahan ihan sekaisin, joten eipä tee mieli taas valkoisia jauhoja vähään aikaan. Joku voisi nyt kysyä, ihan aiheellisesti, että miksi se ei sitten riitä, että on hyvä olo syömisten ja liikkumisten kanssa. Vastaus on tietysti hyvin yksiselitteinen: koska aloitin tämän projektin pääasiassa ulkönäöllisten syiden vuoksi. Näytin ihan valaalta tai hylkeeltä (tällä nimellä armas ex-poikaystävä myös kutsui minua silloin edellisellä kerralla, kun olin samoissa tai itse asiassa vielä isommissa mitoissa. No wonder, miksi hän on nykyään ex... :P) niissä muutamissa valokuvissa, jotka otettiin mun ollessa Saksassa. Ongelmahan on se, että näytän kahden kuukauden aktiivisen laihduttamisen jälkeen edelleen samalta.

Kaverini yrittivät lohduttaa tuolla samalla asialla kuin monet teistä lukijoistakin eli että läski on alkanut muuttumaan lihakseksi ja siksi paino ei laske. Mutta toisaalta taas joka paikassa korostetaan, kuinka vaikeaa naisen on saada lihasta aikaiseksi edes kovalla treenillä, niin mua kyllä mietityttää tosissaan, että miksi se mulla sitten onnistuisi näin helposti. Ja tokihan se lihakseksi muuttuminen vaatisi myös, että jossakin näkyisi jotain muutosta. No, sepä nähdään sitten perjantaina, että onko sitä muutosta tullut.

Olen tässä miettinyt tarkkaan tämän blogin pointtia näinä muutamina päivinä. Perustin tämän itseäni varten, mutta on tietysti tosi ihanaa, että tällä on myös muutama lukija, jotka vielä kannustavat tällä kivikkoisella polulla. Alunperin ja osittain vieläkin ajattelen, että tämä on vain tällainen projekti ja blogi loppuu sitten, kun tavoitteet ovat täynnä. Tämä tavoitteiden täyttymättömyys vain pistää miettimään, että mitä hemmettiä varten minä tänne postailen. Tuo ruokapäiväkirjojen postaaminen tyssäsi heti alkuunsa, koska tuntuu niin älyttömältä laitella syömisiään, kun niillä ei ole mitään merkitystä. Paino pysyy viikko toisensa jälkeen samassa, liikkumiset on viikko toisensa jälkeen suurin piirtein samanlaisia... No, onneksi sentään motivaatio ei pysy viikko toisensa jälkeen samanlaisena, vaan laskee kuin lehmän häntä. :P Onneksi en muuten missään vaiheessa ole luonnehtinut blogiani positiiviseksi tai hyvän mielen blogiksi, koska viime aikoina on ollut lähinnä näitä erittäin negatiivisia postauksia. Blogia aion kyllä jatkaa, koska en halua vyöryttää tätä kaikkea valitusta myöskään läheisteni päälle. Täällä jokainen voi itse päättää, että haluaako lukea vai ei.

Tuli aika pitkä ja päämäärätön postaus, mutta olo on sen verran ankea, että parempaan ei pysty. Ehkäpä saisin seuraavaksi inspiraatiota postata esim. tänään alkavasta juoksukoulusta. Kaikesta huolimatta aurinkoista alkanutta viikkoa kaikille!