Vissiinkinhän tuo on -500 g pudotusta viime viikkoon, kun vaaka saneli madonluvut
64,1 kg
eilen aamusyännä.
Tyytyväinen täytynee olla. :)
Mutta! Koska olen vainoharhaisuuteen ja ikuiseen pessimistisyyteen taipuvainen, muhun on iskenyt kauhea jumituspelko. Siis oikeesti. Jotenkin panikoin koko ajan, että tämä 64,1 kiloa on nyt se, johon jumahdan seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Painohan on toki viimeisen parin kuukauden aikana tippunut kivasti, mutta alun saatanallinen jumitus on edelleen peikkona päässäni. Tämänhetkinen paino on kuitenkin omaan silmääni selvästi liikaa. Laardia on sulanut, mutta sitä on vielä kourakaupalla varsinkin tässä röllykässä. Muutos tuohon seitsemän kilon takaiseen ei omaan silmään ole mitenkään merkittävä. En tiedä, että missä vaiheessa oma peilikuva lakkaa ällöttämästä ja pudotus alkaa tuottaa tulosta myös henkisellä puolella.
Tästä jumituspelosta johtuen tuntuu, että pitäisi ruveta entisestään pihistelemään kaloreiden suhteen. Energian kulutushan pienenee, kun henkilö pienenee ja mullahan ei ainakaan tuon kehonkoostumusmittauksen mukaan pulskempanakaan peruskulutus ollut mitenkään huikea (pikkusen reilu 1300 kaloria). Todennäköisestihän tuo peruskulutus vielä laskee painonlaskun tahdissa, koska en missään nimessä saa samaa tahtia lihasta, joka kuluttaisi enemmän kuin lähtevä läski vaatisi. Näinpä sitten tuntuu, että mitään ei kohta enää saisi syödä. Todella tervettä ajattelua... Kolme viikkoa meni ilman mitään herkkuja sen pahamaineisen Helsinki-viikonlopun jälkeen ja nytkin tuntuu, että tupareita varten pitää pihistellä, että siellä voisin sitten vähän syödä vapaammin.
Jotenkin tuo yllämainittu ajattelutapa ei omaan korvaan kuulosta kovin hyvältä tulevaisuutta ajatellen. Edelleen ruoka on mulla aivan liikaa mielessä ja se toimii palkintona/rangaistuksena. Pitäisi yrittää löytyy jokin oma tapa syödä, ilman että olisi koko ajan nälkä. Tässäpä sitä riittääkin pohtimista tulevaisuudessa.
64,1 kg
eilen aamusyännä.
Tyytyväinen täytynee olla. :)
Mutta! Koska olen vainoharhaisuuteen ja ikuiseen pessimistisyyteen taipuvainen, muhun on iskenyt kauhea jumituspelko. Siis oikeesti. Jotenkin panikoin koko ajan, että tämä 64,1 kiloa on nyt se, johon jumahdan seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Painohan on toki viimeisen parin kuukauden aikana tippunut kivasti, mutta alun saatanallinen jumitus on edelleen peikkona päässäni. Tämänhetkinen paino on kuitenkin omaan silmääni selvästi liikaa. Laardia on sulanut, mutta sitä on vielä kourakaupalla varsinkin tässä röllykässä. Muutos tuohon seitsemän kilon takaiseen ei omaan silmään ole mitenkään merkittävä. En tiedä, että missä vaiheessa oma peilikuva lakkaa ällöttämästä ja pudotus alkaa tuottaa tulosta myös henkisellä puolella.
Tästä jumituspelosta johtuen tuntuu, että pitäisi ruveta entisestään pihistelemään kaloreiden suhteen. Energian kulutushan pienenee, kun henkilö pienenee ja mullahan ei ainakaan tuon kehonkoostumusmittauksen mukaan pulskempanakaan peruskulutus ollut mitenkään huikea (pikkusen reilu 1300 kaloria). Todennäköisestihän tuo peruskulutus vielä laskee painonlaskun tahdissa, koska en missään nimessä saa samaa tahtia lihasta, joka kuluttaisi enemmän kuin lähtevä läski vaatisi. Näinpä sitten tuntuu, että mitään ei kohta enää saisi syödä. Todella tervettä ajattelua... Kolme viikkoa meni ilman mitään herkkuja sen pahamaineisen Helsinki-viikonlopun jälkeen ja nytkin tuntuu, että tupareita varten pitää pihistellä, että siellä voisin sitten vähän syödä vapaammin.
Jotenkin tuo yllämainittu ajattelutapa ei omaan korvaan kuulosta kovin hyvältä tulevaisuutta ajatellen. Edelleen ruoka on mulla aivan liikaa mielessä ja se toimii palkintona/rangaistuksena. Pitäisi yrittää löytyy jokin oma tapa syödä, ilman että olisi koko ajan nälkä. Tässäpä sitä riittääkin pohtimista tulevaisuudessa.
Moi! Olen tietysti vähän jäävi sanomaan, kun itse kilpailen ulkonäössä lähinnä jonkinlaisten merenelävien kanssa, mutta minusta alkaa tuntua, että sinä näet siellä peilissä jotain ihan muuta kuin me muut... Minusta sinun kropassasi ei ole yhtään mitään vikaa, minä olisin täysin tyytyväinen, jos näyttäisin sinulta. En mitenkään vähättele omia tuntojasi ulkonäkösi suhteen, mutta olisiko mahdollista, että ongelma on nyt enemmän omakuvassasi kuin peilissä tai vaa'an lukemissa? En ainakaan minä näe mitään laardia missään! Koska tuo sinun painonpudotuksesi kuulostaa aika ahdistavalta, niin oletko miettinyt, että luopuisit vaa'asta joksikin aikaa ja käyttäisit vain mittanauhaa ja keskittyisit kiinteytymiseen ja lihasten kasvattamiseen varsinaisen laihtumisen suhteen? Harrastat niin paljon liikuntaakin, ettei tuo vaakalukema ehkä edes anna kovin oikeaa kuvaa edistyksestä, koska siitä ei näe, onko rasvaa muuttunut lihakseksi. Tai sitten jos kävisit säännöllisesti kehonkoostumusmittauksessa, niin ehkä näkisit eri tavalla edistyksesi.
VastaaPoistaMinustakin kyllä painosi on laskenut aika hitaasti tekemääsi työhön verrattuna, joten ymmärrän turhautumisesi, mutta anna nyt hiukan armoa itsellesi, koska ei sinun ulkonäössäsi ole mitään varsinaista vikaa! :)
Moi J.B. ja kiva, että sun kommentit tulee edes toisinaan läpi. :) Juuh, tämä on välillä vähän hakemista oman pään kanssa tämä laihduttaminen. Missään tapauksessahan mun kehonkuva tai yleensäkään käsitys itsestäni ei ole reaalimaailmaa nähnytkään, mutta yritän tässä samalla vähän työstää tätäkin puolta ja löytää omia vahvuuksiani myös fyysisellä puolella. Ymmärrän, että runsaasti ylipainoisen silmään nämä mun kätinät vaikuttaa varmaan tosi naurettavilta, mutta itse taas vertaan itseäni toisiin huipputimmiintyneisiin kanssabloggaajiin ja ihailen lihaksikasta ja hoikkaa vartaloa. Siihen ihanteeseen mulla on kyllä todella vielä matkaa. Toisaalta ei kuitenkaan niin paljon, että se tuntuisi täysin mahdottomalta. Niinpä sitten sinkkuroin tässä välitilassa.
VastaaPoistaAionkin luultavasti ennen joulua käydä jälleen kehonkoostumusmittauksessa ja toivon, että muutosta on näkyvissä. Sen sijaan päivittäinen vaa'alla käynti on mulle hyvin motivoivaa. Jos ruudulla edes yhtenä päivänä vilahtaa aiempaa alempi lukema, niin se antaa heti tsemppiä jatkaa. Kerran viikossa punnitukseen, harvemmasta puhumattakaan, mulla taas latautui niin paljon odotuksia, että saatoin jopa purskahtaa itkuun, jos tulos ei miellyttänyt.
Sehän tässä ehkä syökin välillä tuota mielialaa, kun työtä on tehty, mutta tulos on aika vaatimaton. Samassa ajassa monet ovat pudottaneet puolet enemmän painoa. Toisaalta ei ehkä kannattaisi verrata itseään kovin paljon nuorempiin ihmisiin, koska myös aineenvaihdunta hidastuu iän myötä. Ehkäpä vain jatkan tätä tähän mennessä hyväksi havaittua rataani ja käyn täällä blogissa sitten aina kitisemässä, kun alkaa ahdistaa. :D
Olen oppinut kopsaamaan viestini ennen lähettämistä, niin saa sitten yrittää uudelleen, jos ei mitään tule näkyviin.
VastaaPoistaEn ollenkaan tarkoittanut, että kokisin "valituksesi" mitenkään naurettavana, vaan tarkoitin ihan vain sitä, ettei sinussa nyt mitään varsinaista vikaa ole ja että olet vähän turhan ankara itsellesi. Tietysti kieltämättä minun painossa olevan tavoitteetkin on jotain ihan muuta, koska en voi missään nimessä koskaan saada edes normaalia kroppaa, saati sitten mitään hyvältä näyttävää, joten siltä kannalta toivoisin, että osaisit olla tyytyväinen siitä, mitä nyt olet, vaikka sitten samalla tavoittelisitkin jotain parempaa.
Jos vaaka motivoi, niin sitten kannattaa tietysti käydä vaa'alla. Minut huono tulos masentaa täysin ja hyvä tulos taas ei aiheuta oikein mitään tuntemuksia.
Oletko ajatellut syödä ruokia, joiden väitetään nopeuttavan aineenvaihduntaa? Ainakin vihreä tee(jos uskallat teetä juoda) ja omena on sellaisia. Niitä on varmaan vaikka kuinka muutenkin. Kannattaisi ainakin kokeilla, ei siitä haittaakaan ole.