Minä ja nerokkaat otsikkoni... :P
Ilmeisesti nerokkuuteni oman painonpudotuksen suhteen on kuitenkin kasvanut, sillä aamulla puntarille ponnahdettuani ruutuun iskeytyi lukema:
63,4 kg
Jopa 700 grammaa miinusta edelliseen viikkoon. \o/ Ilmeisesti olen siis viimeinkin oppimassa oikeanlaista syömistapaa (tosin tiistaina söin kyllä ravintolassa superrasvaisen ja suolaisen lohiannoksen...), sillä liikuntahan on tällä viikolla loistanut poissaolollaan täysin kaikkien ylitöiden ja reissujen keskellä. Tästä voisi ehkä äkkinäinen tehdä jopa päätelmän, että nuo pudotuslukemat ovat olleet alhaisempia liikkuvammilla viikoilla mahdollisesti kroppaan kertyvän nesteen takia. Olen nimittäin tehnyt empiiristä koetta nyttemmin ja havainnut, että yleensä raskaan salitreenin päälle paino on seuraavana päivänä korkeintaan 200 g korkeampi kuin edellisenä. Ja ainahan ei voi varmasti tietää, että onko kertymä nimenomaan liikunnan aiheuttamaa. Joten ehkäpä jätän päätelmät tekemättä ja iloitsen tästä uudesta hienosta lukemasta. :)
Viikonloppu tietänee takapakkia laihdutukseen, koska meillä on tosiaan lauantaina yhdistetyt tuparit ja siipan valmistujaiset. Siippani sai filosofian maisterin paperit eilen ja jo viikon ajan ollaan leivottu ja siivottu täällä kaikki ylimääräinen vapaa-aika, jota mulla ei kyllä ole juuri ollut. Eilen teimme jättimäisen ostosreissun, jonka aikana kärryihin kertyi kaikkea mättöä niin paljon kuin laidat antoivat myöten. Juhlat ovat tavallaan kaksiosaiset kun päivällä tulevat lapsiperheet ynnä sukulaiset ja illalla rymysakki. Menut ovat seuraavanlaiset:
Päivällä:
kahvi/tee
täytekakku
mokkapaloja
pikkuleipiä (ässiä ja noita ahertamiani serina-kakkuja sekä sitruunavohveleita)
kinkku- ja kasvispiirakka
Illalla:
salaatti+feta
dippikasviksia ja tietysti dippiä
pitsaa (kinkku-ananas-pepperoni, jauheliha-ananas-pepperoni ja tomaatti-pesto-mozzarella, kaikki siippani leipomia :))
kylmäsavuporoa
marinoituja papuja
sipsiä
karkkia
suklaata
popkornia
booli
Melkoinen itsehillinnän koettelemus siis tulossa. Aion kyllä toki syödä noita herkkuja ja juoda sitä alkoholiakin, mutta toivoisin voivani jättää mättämisen väliin ja napostella silleen siististi. Makutottumukset ovat kyllä hieman jo muuttuneet, sillä tuo tiistain ravintola-annos oli mulle ihan liian rasvainen ja siitä ei saanut ihan sellaista nautintoa kuin aiemmin. Sienikastikkeen rasva vain jäi kitalakeen ja kalakin oli niin suolaista, että kaikki vastaantulevat vesiautomaatit tuli juotua tyhjäksi ravintolasta ulos päästyä. Taas vähääkään liiottelematta... Viekoittalevat salt&vinegar-sipsit ja mokkapalat tulevat luultavasti olemaan turmioni huomenna, mutta eipä tuo siippa nyt joka päivä valmistu, etteikö sitä olisi syytäkin juhlia ruuan merkeissä. :)
Jaha, edessä olisi viimeinen työpäivä! Kivaa perjantaita kaikille ja hauskaa viikonloppua!

Olisimpa minäkin syönyt lohiannoksen suurensuuren ravintolahampurilaisannoksen sijaan.. No, ehkä ensi kerralla pystyn pitämään itsekurin ja valitsen hieman terveellisemmän vaihtoehdon (tuosta ei voisi kyllä alemmas oikeastaan vajota, tuplajuusto, extrapekoni, kolme kastiketta...). Minulla on vielä laihdutuksen "viimeinen silaus" tekeillä, mutta vieläkin tulee tehtyä huonoja valintoja. Ne onneksi kuuluvat elämään :D
VastaaPoistaAnonyymi
Toivottavasti nautit annoksesta! :) Eihän se maata kaada, jos välillä syö sen tuplajuusto-tuplapekoni-tuplakaikki -annoksen. Se vain ottaa päähän, jos siitä annoksesta ei sitten pidäkään.
VastaaPoista