Ajattelin kirjoitella vähän työpaikkaeväistä, kun niistä on mulle kuitenkin lähes jokapäiväistä harmia. Siis olen ihan onneton keksimään helppoja eväitä, joten vinkit ovat tervetulleita. Minulla ei ole mahdollista käydä syömässä missään, vaan eväät on otettava kotoa mukaan. Työpaikallani olen käytännössä koko ajan ulkona, vaikka olenkin sisällä, joten kun tämä kesä nyt on ollut tämmöinen, niin palelu on jatkuvaa ja täten haluaisinkin aina syödä lämpimän aterian lounaaksi. Syön yleensä aamupalan (kaurapuuroa, mehukeittoa ja raejuustoa sekä teetä maidolla) yhdeksän pintaan ja lounasaika koittaa noin klo 13.
Tähän mennessä hyväksi havaittuja (eli helppoja tehdä ja lämmittää sekä edullisia) eväitä ovat olleet:
* kasvis/juuressosekeitto: helppo tehdä, lämmintä ja raejuuston kanssa täyttävääkin.
* salaatti jonkinlaisen proteiinin (kana tai raejuusto yleensä) kanssa, tässä vain tuo ongelma, ettei ole lämmin ruoka
* kaalisalaatti (ohje täällä) tai perunasalaatti (ohje täällä), mutta näissä on tietysti sama ongelma kuin ihan normisalaatissakin. Helteillä (niinä kahtena päivänä, joina tänä kesänä on ollut yli +15 astetta...) toimivat hyvin.
* parsa-/ruusukaali ja kanafilee. Tämä oli ihan yhden paniikki-illan päähänpisto eli mikroastiaan parsakaalta, päälle suolaa ja paistettu kanafilee, tämän saattoi ihan vain tökätä mikroon ja lämmittää, kaalet kypsyivät samalla, kun kana lämpeni.
* kiusaukset. Noiden suhteen vain olen vähän skeptinen, kun sisältävät lähinnä perunaa, vaikka koetankin aina heittää jotain juuressuikaleita mukaan.
Näihin siis voisin toivoa hieman vaihtelua. Tarkoituksena olisi kokeilla seitifileiden tekemistä uunissa, josko niihin tykästyisi. Jos on jotain helposti tehtäviä ohjeita mielessä, niin laittakaa tulemaan. :) Ai niin ja pasta on mun keittiössä melkoinen paaria eli sitä en tykkää syödä.
Uppoaako riisi? Tee kanakastiketta ja riisiä- todella helppoa ja nopeeta.
VastaaPoista