Voi voi, neljän päivän vapaa eli kesän pisin "loma" on nyt sitten lusittu. Vaaka on ollut levossa neljä päivää, kun ollaan oltu mökillä ja en kyllä huomiselta odota kovin kummoista lukemaa, kun jäätelöä on tullut vedettyä ja eilen käytiin vielä loman kunniaksi ravintolassakin syömässä ja mä en vaan osaa valita sitä salaattia sieltä listalta! Jotenkin pelottaa, kun välillä saa aivan luokattoman huonoja kasvisruokia joissakin paikoissa, että jos sama koskee myös salaatteja. Ja tämä siitäkin huolimatta, että kesäkuun alussa söin loistavan salaatin kavereiden kanssa illastaessa. Opettelua, opettelua.
Tänään olikin sitten aamulla niin turvonnut olo, että sormukset jätettiin suosiolla kotiin. Ja siinä onnistuin, että kun siippa meni Heseen syömään, niin minä istuin kuivin suin siinä pöydässä enkä ottanut minkäälaista evästä, vaan söin sitten kotona uunikasviksia ja kermaviilikastiketta. Ja sitten tietysti eiliset leffakarkkien jämät! Aaargh! :D Tallukka ja itsehillintä, niistä ei voida puhua edes saman vuosisadan aikana. Mutta jälleen kerran, opetteluahan tämä on. Ja jos on oppinut syömään vuosikymmenten kuluessa kuin porsas, niin eipä kai siitä ihan muutamassa kuukaudessa poiskaan opita.
Olen tässä kyllä pohdiskellut tätä suhtautumistani tähän projektiin. Olen alkanut pikkuhiljaa epäillä, että mulla ei taida olla kovinkaan suurta luottoa omaan onnistumiseeni. En jotenkin ollenkaan osaa kuvitella, että laihtuisin ja varsinkin alun hirmupitkä jumitus vain vahvisti tätä ajatusta. Mitään muutosta en omassa kropassani havaitse, vaikka siippani kyllä sanoo muutosta näkevänsä, taisipa tuo käyttää sanoja "itsevarmempi ja urheilullisempi" ja onpahan eräs kaverinikin maininnut "valtavasta hartialihaksesta". :D Lihastahan mulle tulee siis suht helposti, minkä luulisi olevan motivaattorina, mutta toisaalta rasva taas ei tunnu palavan ollenkaan. Maha on edelleen hirveä röllykkä. Jotenkin tämä "tuloksettomuus" syö sitä motivaatiota esim. tai ei esim. vaan juurikin syömisten suhteen. On niin helppo ottaa santsiannos sitä jäätelö, kun "eihän kärvistely ja liikunta kuitenkaan näy missään".
Ehkäpä tätä hommaa nyt helpottaa myös tuo, että tiedostan tuon, että en usko omiin kykyihini tässä(kään) asiassa. Voinen sitten tehdä jotain asialle. Ensi viikko on kuitenkin kivan säännöllinen, kun vapaapäiviä ei ole kuin yksi, joten elämä pysynee ruodussa. Jäädäänpä siis odottelemaan, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja otetaan vastaan kiitollisuudella