Tunnesyömistä

Kyllä tämä töiden aloittaminen sitten laittaa ihmisen koville. Varsinkin kun ilmeisesti olen ollut entisessä elämässäni vähintäänkin keskistysleirin vartija, koska karmani on mitä pahimman laatuinen. Aloitin siis perjantaina uudessa kesätyöpaikassani ja jo sunnuntaina eli kolmantena työpäivänä jouduin jäämään töihin yksin. Voin kertoa, että mitään rutiinia mihinkään toimiin ei todellakaan ollut vielä muodostunut ja sunnuntai oli myös melko vilkas päivä, kuten varmaan turistikohteissa yleensäkin. Ainoat ohjeet, joita päivääni sain oli, että "koeta pärjätä!". Eihän siinä, kyllä minä pärjään. Mutta se vaatii veronsa.



Kuva

Tällä kertaa veroina oli heti autoon päästyä hotkaistu pieni suklaalevy, joka sai päivän aiheuttaman paineen ja tärinän laukeamaan ja saatoin edes yrittää suunnitella rentoutumista työpäivän jälkeen. Tämä rentoutumisen yrittäminen on sitäkin tärkeämpää, kun mulla on tässä kevyenä töiden aloituksena heti putkeen seitsemän päivää töitä. En tiedä, mistä ihmeestä olen kehittänyt tämän addiktioni laukaista stressiä syömällä, mutta tällaisissa tilanteissa tuntuu täysin mahdottomalta ratkaista asiaa mitenkään muuten. Olen tässä kevään aikana, kun tein opetusharjoittelua, yrittänyt kokeilla myös hieman erilaisia konsteja, mutta mikään, mikään, ei toimi yhtä tehokkaasti ja nopeasti kuin se, että hotkaisee puoli levyllistä suklaata. On niin omituista, että moisen jälkeen olo on ehkä edelleen väsynyt päivän koitoksista ja mutta ylikierrokset ja yleinen sisällä vallitseva kaaos rauhoittuvat välittömästi. Ainoa huono puoli on siis järki, joka syyttelee ahmimisesta ja turhien kalorien syömisestä ja tietysti se, että painon putoamista on aivan turha tällaista taktiikkaa harjoittaessa odottaa.

Olen tässä vuosien mittaan taistellut mitä erilaisimpien negatiivisten tunteiden kanssa ja joidenkin tunteiden kanssa olen päässyt sinuiksi, mutta toiset, kuten juuri tuo tietyn tyyppinen oman mukavuusalueen ylittäminen vastuullisilla ja tärkeillä areenoilla ja sen aiheuttama stressi on sellainen tunnetila, jonka haltuun saamiseksi mulla ei ole mitään keinoja. Paitsi siis syöminen. Mikään itsen rauhoittelu sisäisen puheen avulla, liikunta, saunominen tai edes seksi ei auta, vaan jotkut noista jopa lisäävät sitä sekasortoa, jonka koen sisälläni tuollaisissa tilanteissa vallitsevan. Pahintahan on, että tuollainen holtiton herkkujen syönti yleensä vain ruokkii itse itseään ja romuttaa entisestään tätä painonpudotussysteemiä.



Kuva

En oikein osaa sanoa, että mistä kulmasta tätä asiaa lähtisi purkamaan. Monia asioita on tullut kokeiltua. Minullahan ei todellakaan toimi mitkään kognitiiviset lyhyt terapia -tyyppiset opit "mitä sitten?" -kysymyksineen tms. Ongelmani on pikemminkin liiallinenkin asioiden järkeistäminen, mutta järkeni ei vain toimi itseni kanssa samalla puolella, vaan useimmiten itseäni vastaan. Lisäksi minullehan pahin mahdollinen skenaario ei tokikaan ole se, että kuolen, vaan se, että muserrun henkisesti. Näin ollen nuo mitä sitten -kysymykset kun tapaavat johtaa aina siihen samaan lopputulemaan eli "ei siihen kuole", niin niistä ei ole minulle mitään hyötyä, pikemminkin päinvastoin, kun tuloksena voi olla, että joudun kokemaan mittaamatonta häpeää. Ja voin kertoa, että meikäläisen "häpeäreppu" pursuu jo yli ja on joka hetki vaarassa katkaista kamelin ynnä Tallukan selän. Jotakin olisi kuitenkin alettava kokeilemaan, koska tuleva pysyvä työelämään ja pätkätyösuhteisiin ja toisella paikkakunnalle siirtyminen lisäävät tätä "syömisstressiä" eksponentiaalisesti ja en kuitenkaan haluaisi päätyä hillittömään ylipainoon vain tuollaisen syyn takia. Jos jollakulla on jotain vinkkiä, niin ottaisin niitä kiitollisena vastaan.