Lupauksia... tai noh, tavoitteita vuodelle 2013

Uusi vuosi, tuo lupausten amerikkalainen unelma. Ja loppiainen, tuo lupausten hautausmaa. Jotenkin tuo lupausten teko ei ehkä oikein nappaa, lupaukseen sisältyy jotenkin sellainen löysä jälkikaiku, joka ei ainakaan  meikäläistä innosta. Sanokaa semantiikaksi, mutta tavoitteiden asettaminen seuraavaksi vuodeksi sen sijaan tuntuu erittäinkin inspiroivalta. :D

Koskapa en voi kehuskella viime maaliskuussa alkaneen painonpudotuksen sujuneen kovinkaan loistavasti ja joulukilojen ahdistaessa selvä tavoite on siis tämän vuoden aikana saavuttaa ensin tuo legendaarinen kilolukema 60 ja sitten katsella, mihin suuntaan tätä ruhoa lähdetään johdattelemaan. Luulisi nyt, herran jumala, jopa tällainen vajaan kilon kuukaudessa laihtuva ja kahdessa viikossa takaisin lihovakin henkilö sentään vuodessa saavan neljä kiloa pudotettua.  *silmien pyörittelyä* Noh, ehkä nyt ensin otan tuollaisen neljän kuukauden tavoitteen. Että jos sen kilon kuukaudessa saisi lähtemään. 

Ruokavalio on erityisessä syynissä tuon painonpudotuksen onnistumiseksi. Onneksi myös siippani kokee olevansa taas terveellisemmän ravinnon tarpeessa, joten tulee varmasti kokkailtua yhdessä kaikkea jännää. Tärkeimmät palikat sapuskoissa on rehujen lisääminen, proteiinista huolehtiminen ja herkkujen minimointi. Eli ihan normimeininki. Joulumässäilyiden jälkeen herkkujen syönti ei kyllä houkutakaan, mutta kyllähän sen tietää, että kun stressi taas hyökkää, niin alkaisi taas suklaa maistua. Siitä päästäänkin ontuvaa ja huteraa aasinsiltaa stressinhallintakeino number ykköseen eli liikuntaan.

Liikunnan suhteen pyrin jatkamaan aloittamallani polulla ja edelleen vahvistamaan säännöllistä (ja välillä epäsäännöllistä) liikuntarytmiä. Kolme salikertaa ja kaksi aerobista treeniä viikossa olisi tavoite. Kuntosalin uusi jumppaohjelma vaikuttaa syksyn ohjelmaa paljon paremmalta aikataulujen suhteen, joten odotan innolla taas jumppailuja salilla heilumisen oheen. Ja tosiaan aerobista pitäisi lisätä jo ihan sen jaksamisenkin takia. Liikunnan tehtävänä olisi nyt kevään aikana mitä suurimmassa määrin lisätä jaksamista hemmetin raskaan opiskelurupeaman keskellä ja toivotaan, että se auttaisi myös näihin uniongelmiin.

Viimeinen tavoite on "hieman" haastavampi kuin nuo edelliset, vaikka tunnetusti tuo painonpudottaminenkaan ei ole meikäläiselle ollut mitään ruusuilla tanssimista. Mutta siis, tarkoitukseni olisi löytää jotain keinoja, joilla saisin muutettua tätä läpikotaisin pessimististä, joka asiaan helvetin negatiivisesti suhtautuvaa päätäni johonkin hieman enemmän pro Tallukka -henkiseen suuntaan. Ei enää oikein toimi tämä "kaikki menee päin hemmettiä, ei tämä tästä voi kuin pahentua ja miksi aina minä?" -asenne noin niinkuin pitemmän päälle. Tämä viime kuukauden nukkumattomuus on taas osoittanut, että tämä jatkuva murehtiminen on saatava jotenkin vähenemään. Vielä en tiedä keinoja ja eihän moinen asennemuutos nyt hetkessä tapahdu, mutta eiköhän se ole parempi aloittaa myöhäänkin kuin ei ollenkaan. 

Näine tavoitteineni meinaan suunnata tähän käsillä olevaan vuoteen. Onko muuten kellään muulla sellaista outoa tunnetta, että parittomat vuodet ovat aina jotnekin toiveikkaampia ja parempia kuin parilliset? Mulla nimittäin on.