Sivut

perjantai 4. tammikuuta 2013

Ruokaostokset

Käytiin tänään vähän runsaammalla kauppareissulla, kun kaapit ammottivat tyhjyyttään.


Kuvassa melkoisen perussettiä:
- rahkaa, jonka makuun  yritän taas päästä marjojen ja vaniljasokerin avulla ja siipan Olo-jugurtit, itse en niitä syö, koska ovat liian makeita.
- raejuustoa, johon ei kai voikaan kyllästyä ja jota menee koko ajan enemmän ja enemmän.
- kasviksia ynnä salaattia (ah, tuo romana-salaatti on uusi suosikkini), siipan eväsleipiä ja viikonlopun ruokia varten.
- leipää sekä pehmeänä (Reissari) että kovana (Oululaisen hapankorput)
- hedelmiä, kuvasta näemmä puuttuvat banaanit
- munia, maitoa ja Oivariinia, kaapin perusvarusteita
- pakasteita, joista osa oli jo pakkasessa kuten syntiset BBQ-ristikkoperunat. Uutena ajattelin kokeilla noita Smoothie-hedelmiä, että olisi marjojen kanssa vähän vaihtelua banaanille ja kiiville.

Tällaista tulee säännöllisesti ostettua. Voisin joskus raottaa myös kuiva-ainelaatikoiden ja kaapin sisältöä. Sieltä löytyy ainakin erilaisia linssejä ja papuja. Jääkaapissa oli jo valmiiksi mehukeittoa, perunoita ja pinaattia sekä erinäinen määrä kaikenlaista valmissäilykettä, kuten pestoa, inkivääritahnaa ja tahinia. Mutta voisi noihin siis palata joskus myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan vastaan kiitollisuudella