Onpas ollut taas kiva ja puuhakas päivä. Alan vähitellen löytää rytmiä päiviini ja sain tänään aloitettua tenttiin lukemisenkin. Tämä hyvä rytmihän hajooa sitten taas, kun opinnot alkavat parin viikon päästä, mutta hyvä, että siihen asti edes saan pidettyä syömisiä ja muita hallinnassa. Kämppääkin olen taas askarrellut kuntoon, mutta raaka tosiasia on, että ennen visiittiä Ikeaan tätä kaaosta ei täysin saada kesytettyä. Esim. vessan säilytystilat ovat niin minimaaliset, että meikäläisen valtavat kosmetiikkavarannot eivät todellakaan mahdu yhteen peilikaappiin. Varsinkin, kun tuo mieskin haluaisi omia kamojaan sinne.
Ja arvatkaa vain, olenko saanut merkkailtua syömisiäni Kiloklubiin. En tietenkään. Se tuntuu muka jotenkin niin työläältä. Lisäksi tarvitsisin keittiövaa'an, että voisin punnita sapuskoja, koska en osaa ollenkaan arvioida painoja ja kaikkea ei nyt vaan voi mitata deseinä tai ruokalusikallisina. Siksipä ajattelin, että voisin silloin tällöin kirjoitella tänne noita syömisiäni ja jos joskus muistaisin myös kuvata ateriat, niin sekin voisi olla jännää. Yleensä aamulla tempaisen aamupalan huiviini sellaista tahtia, että kamera ei ehdi käydä mielen vieressäkään. Mutta asiaan.
Aamupala (klo 8.15)
tuorepuuro (2 dl maustamatonta, rasvatonta jukurttia, 1 dl marjoja (mansikkaa tai vadelmaa yleensä), 1 dl kaurahiutaleita ja 1 rkl leseitä)
teetä iso mukillinen ja sen kera maitoa (yritän vähentää maidon juontiani, kun se meinaa välillä karata käsistä)
+monivitamiini- ja D-vitamiinitabletit ynnä kalaöljykapselit 2 kpl
Lounas (klo 11)
1,5 dl kaurapastaa (keitettynä siis)
1 dl tonnikalakastiketta
1 porkkana
1 tomaatti
10 cm pala kurkkua
1/4 avocadoa
1 hapankorppu Oivariinilla
2,5 dl maitoa
Välipala (klo 14)
2 hapankorppua Oivariinilla
banaani
iso muki teetä maidolla
Päivällinen (klo 19)
2 dl Texmex-pataa
1 tomaatti
10 cm pätkä kurkkua
1 hapankorppu Oivariinilla
2,5 dl maitoa
Näillä siis on menty tähän saakka. Onnistuin taas koukuttamaan itseni noihin hapiksiin. Onneksi niissä ei mitenkään hirveästi ole kaloreita (32 kcal, kun tuosta paketin kyljestä lunttaan). Mutta pitää silti hieman hiivistellä, ettei villiinny noiden syöminen. Onneksi ne maistuu nykyään myös ilman juustoa. Joskus kauan sitten sekä hapankorput että paahtoleipä ilman juustoa olivat iljetys herran silmissä. Höh, pitikin mainita tuo paahtoleipä, heti alkoi tehdä mieli. :D
Illan päälle, jos tarvetta ilmenee, ajattelin vielä syödä tuolta kaapista desin verran rahkaa mansikoiden kera. Väli- ja iltapala ideat on vähän vähissä tällä hetkellä. Hedelmät on tietysti hyviä, mutta jotain muutakin olisi kiva välillä syödä. Himputti, kun saisi ostettua sen blenderin niin voisi alkaa tehtailemaan smoothieita. Sauvasekoittimella niiden tekeminen (tai lähinnä se tiskaaminen) on liian työlästä. Olen ilmeisesti melko laiska ihmispolo, kun kaikki on liian työlästä. :D No, onneksi lenkille lähtö ei sitä ollut. Kävin 40 minuutin sauvakävelylenkin, josta osa kyllä oli melkoista hiiviskelyä, kun tiet ovat peilikirkkaalla jäällä. Kauaa ei kuitenkaan mene, niin kadut ovatkin jo sulat, hiphei! Ja ehkä ensi kerralla muistan laittaa jopa sykemittarin. Parempaa muistia odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentteja otetaan vastaan kiitollisuudella