Väsynyt

Kivan viikonlopun jälkeen asiat eivät olekaan enää menneet niin kivasti. Jotenkin olen yhtäkkiä aivan totaalisen poikki ja loppu. Väsyttää niin, että voisin vain nukkua koko ajan ja lisäksi eilen iski vielä migreeni. Tänään se ei onneksi ole vaivannut kuin hieman. Kaikki tekeminen tuntuu ylivoimaiselta ja olen mielestäni kutakuinkin ansainnut kunniamerkin, kun sain laitettua tiski- ja pyykkikoneen päälle.

Kuva

Epäilen, että tämän väsymyksen takana on tuo yhtäkkisesti aloitettu liikunta. Olen kuitenkin nyt muutaman viikon sisällä käynyt liikkumassa enemmän kuin edellisen kahden kuukauden aikana (melkein), joten ei ihme, että elimistöltä kuluu energiaa moisesta shokista selviämiseen. Jätin eilisen danzation-tunnin väliin osittain migreenin takia ja osittain siksi, etten jaksanut edes nousta sohvalta. Ja kyseessä on siis pääasiassa fyysinen väsymys. Henkinen kantti on vielä ihan kantimissaan ja vaikka en muuten jaksa evääni heilauttaa, niin jaksan silti lukea maanisesti erikoisjänniä tenttikirjoja. Toisaalta ovathan nämä elämänmuutokset tässä viime aikoina (paluu Suomeen, avoliitto, elämäntapaprojekti ja uudet opinnot) vieneet tietysti osan energiasta nekin. Syömisten miettiminen käy välillä työstä, kun en ole tottunut laittamaan itselleni ruokaa.

Eilen olin myös jotenkin ihan ihmeellisessä moodissa ja olisin voinut syödä täysin loputtomasti kaikkea. Kaupassa minulla oli jo kädessä suklaapatukka, mutta jätin sen kuitenkin kauppaan. Kotona sitten söin kaikkea mahdollista, mutta syömisen tarve vain jatkui. Tänään kokeilin toisenlaista lähestymistapaa. Ostin kaupasta sen suklaapatukan ja myös söin sen. Jotenkin se vaan toimi kuten suklaa yleensäkin toimii ja syömisen halu häipyi välittömästi. Tajusin kyllä, että suklaan syöminen oli tavallaan turhaa, mutta tunsin kuitenkin haluavani sen. :) Tämä kai se pitäisi olla sitten jossain vaiheessa se normaali syömismalli eli jos jotakin tekee oikeasti kauheasti mieli, niin sen voisi syödä ilman katumusta ja jatkaa elämää normaalisti.

On kyllä vaikea päästä siitä ajatuksesta, että tämä yksi patukka pilaa nyt lopullisesti koko laihdutuksen. Kun painoni ei nyt muutenkaan ole tippunut tuon ensimmäisen kilon jälkeen juuri ollenkaan, niin olisi helppo pudota vainoharhaisuuden suohon ja alkaa karsimaan kaikki mahdollinen ruokavaliosta. Pyrin nyt kuitenkin hyvään oloon liikkumalla ja syömällä, joten en viitsi hirveästi alkaa mihinkään totaalisiin sokerilakkoihin tms. koska niistä paluu voi johtaa toiseen ääripäähän. Jos painoni ei laske, vaikka syön perusterveellisesti ja liikun viitisen kertaa viikossa, niin sitten kai kohtaloni on olla ylipainoinen loppuelämäni. Jos näin on, niin sitten on alettava tekemään töitä oman itsensä kanssa, jotta voisin nämä ylikiloni hyväksyä.

Väsymyksen huomaa kyllä tästä tekstistäkin, se haahuilee edestakaisin. Taitaapa siis olla aika painua pehkuihin , varsinkin kun aamulla on kohtuullisen aikainen herätys.