Sivut

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Uusia kokemuksia

No joo, ehkä laimeimpia kokemuksia ikinä, mutta (ensimmäisen) tavoitteen lähestyminen on saanut mut ihan villiintymään. Niinpä sitten tänään, kun menimme salille jälleen ihan päiväsaikaan, päätin, että saa riittää tuo erilaisten kaapujen alla piilottelu ja liian suurten toppien käyttö.  Vedin päälleni H&M:ltä ostamani topit, jotka vielä alkuvuodesta olivat niin makkarankuorimallia, että en todellakaan olisi laittanut niitä päälleni, paitsi alustoppeina. Nyt tilanne näytti seuraavalta:


Kyllähän tuolla edelleen kaikenlaista niemeä, notkoa ja saarelmaa on näkyvissä, mutta ei enää niin pahasti. :) Olen tässä ihmetellyt, että mikä hemmetti tuota mun alaröllykkää oikein vaivaa, kun se vaan suurenee ja suurenee koko ajan (kuvassa sitä pitävät kurissa tiukat housut). Sitten tulin ajatelleeksi, että ehkä röllykkä ei suurene (joskaan ei pienenekään), mutta muija siinä ympärillä pienenee, jolloin tuo läskimakkara näyttää entistäkin muhkeammalta. Samaa ei muuten voi sanoa rinnoista. :D Toki tiedostan, että kun rasva vähenee, niin sitä lähtee myös rinnoista, mutta en kyllä välittäisi luopua näistä vähäisistäkään rasvoista tuolla osastolla. Voisko sen maharöllykän vain siirtää rintoihin? Siis ilman mitään kirurgisia toimenpiteitä.

Muuten tällä viikolla on vallinnut pieni kirjoitusjumi tämän blogin suhteen, kun olen yrittänyt vääntää noita koulutehtäviä hiki päässä ja itku silmässä. Tekaisin tuossa alkuviikosta pari luentopäiväkirjaa ja nyt sain juuri viiden tunnin koneella istumisen päätteeksi muuannen väikkärianalyysin tehtyä. Pakko käyttää tämä lomaviikko koulusta ja opetuksesta näiden muiden hommien tekemiseen, vaikka näillä palautuspäivät onkin vasta huhtikuussa. Ensi viikolla pitäisi näet tarttua taas gradun varteen, hyi helkkari! Kuukausi aikaa riipaista kasaan 15-20 sivun seminaariesitelmä. Luultavasti tarvin jotain lataamohoitoa taas näiden tulevan parin kuukauden jälkeen. :D Nyt jo tuntuu, että päässä ei liiku kuin kapulakielisiä lauseita, joissa ei ole järjen hiventäkään. Mutta ehkä pieni järjettömyys on aina paikallaan, tärkeintä on yrittää pitää mieliala peruspositiivisena, niin saa tämä painokin kyytiä. Mitään muuta syytähän iloisuuteen ei voi olla. :P

Mutta nyt minä kömähdän tuohon sohvalle odottelemaan siippaani, joka on tehnyt tänään järjettömän 15 tunnin työpäivän.

Kivaa viikonloppua ihmiset!

Ps. Miten olin taas kokonaan unohtanut aina niin mainion Nick Caven pahoine siemenineen? Parasta musaa rentoon tunnelmointiin!

5 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää! Mä olen unelmoinut myös siitä että vatsan voisi nostaa rintoihin täytteeksi, mutta en ole vielä keksinyt miten :-) Puhtia kouluhommiin!

    VastaaPoista
  2. Mun silmään näyttää myös hyvältä! Hyvähyvä :)
    Ah, nick cave on parasta myös! Tosin ite kuuntelin yhdessä kohtaa niin toistolla kyseistä herraa että ähky ei oo vieläkään loppunut :D

    VastaaPoista
  3. Hei! En ole pitkään aikaan kerennyt kurkkaamaan blogiasi, mutta hyvin näytät edistyneen! Itse porskutan eteenpäin hitaasti, mutta suht varmasti. Vaaka näytti tänäaamuna 61,8 kg! :) Tavoitteesen tosin vielä 2,8 kg, mutta se näyttää saavutettavissa olevalta. :) Yritän käydä kurkkimassa blogiasi säännöllisesti jatkossakin, mutta itse päätin pitkän harkinnan jälkeen lopettaa bloggailun näin vuoden kirjoittelun jälkeen. Mulla ei yksinkertaisesti ole siihen enää aikaa - ja tarvekin on jotenkin vähentynyt. Mutta paljon tsemppiä sulle jatkoon - bikinikesä koittaa vielä meille molemmille! :)) t. Laihd.maist.

    VastaaPoista

Kommentteja otetaan vastaan kiitollisuudella