Sivut

perjantai 30. maaliskuuta 2012

Punnitus

Nopea päivitys ennen kuin lähden yhdeksi päiväksi töihin. Tämänaamuinen vaakalukema oli 69,6 kg. Viikon alin (punnitsen siis edelleen itseni joka päivä) lukema oli 69,2 kg, mikä oli tietysti fantastista. Korkein lukema taas oli 69,8 kg, joten uskoisin painon kuitenkin olevan hienoisessa laskusuunnassa, vaikka vauhti onkin päätä huimaava. Päätä siis huimaa lähinnä ärsytyksestä, kun lasku on niin hidasta ja tasaisin väliajoin paino nousee tuonne 70 pintaan. Täytyy vain ajatella, että hidas vauhti säästää muutenkin vähäistä lihaskudostani ja antaa aivoille aikaa sopeutua muutokseen.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kuntonyrkkeily from hell

Jumalani, jumalani miksi minut hylkäsit?!! :D Tänään piti olla ensmmäinen Bodycombat-tuntini, jota odotin innolla. Ennen lähtöä tsekkasin vielä tilanteen netistä ja combat olikin muuttunut kuntonyrkkeilytunniksi. No, eihän siinä, tunti oli varattu ja kaikki valmiina lähtöön, joten ei muuta kuin paikalle. Combat-ohjaaja oli sairastunut, joten toinen ohjaaja piti sitten tunnin omalta osaamisalueeltaan. Tämä tunti ei ollut perinteistä kuntonyrkkeilyä siinä mielessä, että kaikki tehtiin yksin ja kivasti kaikki samaan suuntaan peiliin katsoen eli kyseessä oli jonkinlainen kuntokeskuksen ryhmäliikuntaversio.


Kuva

Mitä voin sanoa? Tunti oli liian kova minulle. Totaalisesti, yksiselitteisesti, täysin. Meinasin kuolla jo ensimmäisen 20 minuutin jälkeen ja suorastaan vihasin joka hetkeä. Otti niin päähän oma surkea kunto ja koordinaatiokyky ja se näky, mikä verkkokalvoille heijastui peileistä. Mutta toisin kuin monilla muilla, minulla tuollainen ei lisää tsemppiä, vaan ajaa melkein luovuttamaan. Tuntuu niin toivottamalta, että tästä valtavasta taikinakasasta, joka edustaa vartaloani, saisi ikinä mitään siedettävää esille. Tunti näytti olevan kova myös kovakuntoisille ja esimerkiksi ystäväni, joka siis on hyväkuntoinen sanoi, että tunti oli noin neljä kertaa raskaampi kuin nykyinen combat. Voinen siis kuitenkin olla tyytyväinen, etten lähtenyt kesken pois, vaikka jotkut toiset niin tekivätkin, syystä tai toisesta. Ja saapa nähdä miten käy huomisen Bodybalancen, kykenenkö sinne ollenkaan vai kaivanko vain johonkin poteron, johon hautaudun kuolemaan. :D Tällä hetkellä kyllä hartiaseutu tuntuu mukavan vetreältä, mutta epäilen, että aamulla tunne voi olla jotain muuta.


Kuva

Mutta Pallukan seikkailut liikunnan ihmeellisessä maailmassa siis jatkuvat ja muuttuvat toivottavasti jossain vaiheessa Tallukan seikkailuiksi valikoitujen lempilajien maailmassa. Jo mainittujen lajien lisäksi onkos lukijakunnalla omia suosikkilajeja?

Ps. Maailmasta tuskin löytyy niin paljon Buranaa, että saisin tuon rääkin jälkeen migreenin estettyä. No, siinähän se huominen kuluukin mukavasti... :P

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Päivän syömiset

Kostoksi itselleni, tai ehkä kuitenkin maailmakaikkeudelle, laitan tähän vielä päivän syömiset. Mikä, oi mikä, näissä syömisissä on vikana? Kiloklubin mukaan kaloreita on 1576, mutta noihin en aina ihan luota, kun pitäisi ruuan painoja arvioida ja siinä olen kyllä sikahuono.

Aamupala (klo 8.45)

normaali aamupala (1 dl kaurahiutaleita, 1 dl mustikoita 1,5 dl maustamatonta jugurttia, 1 rkl ruisleseitä)
muki teetä maidolla (n. 1 dl maitoa)

Aamupäivän välipala (klo 11.20)

banaani

Lounas (13.30)

sitruunasei-pala
kauhallinen perunamuusia
puoli lautasellista salaattia ja porkkanaraastetta
1 rkl kastiketta kalalle (luultavasti kermaviilipohjaista)
lasi tiivistemehua ja vettä
1 pala ruisleipää Oivariinilla

Iltapäivän välipala (klo 16)

3,3 dl juotava rasvaton jugurtti
1 kiivi

Päivällinen/illallinen (klo 20.30)

lautasellinen linssikeittoa (linssejä, porkkanaa, tomaattimurskaa, sipuleita ja mausteita)
1 rkl kevyt kermaviiliä
lasi maitoa

Yritin syödä mahdollisimman tasaisesti ja illan jumppatuntia silmällä pitäen aina luentojen välissä. Nälkä ei päässyt pahasti tulemaan ja jaksoin jumpata. Sen jälkeen kyllä oli nälkä. En kyllä käsitä, mitä voin tehdä. Jos syön vähemmän, niin iskee migreeni ja tulee hirveä nälkä, enkä jaksa liikkua. Nyt olo on ollut hyvä, mutta paino ei laske. Ei vaan tajua.

Keskipientä epätoivoa

Siis mikä mua vaivaa? Yritän syödä terveellisesti, en syö herkkuja kuin herkkupäivänä ja silloinkin hyvin kohtuullisesti ja nyt aloitin vielä liikunnankin, mutta paino on taas palannut tuonne 70 kilon pintaan. Ihan oikeesti, alkaa vähän syömään miestä tai siis tässä tapauksessa naista, kun neljän viikon saldo laihdutuksessa on huikea yksi (1, kaaddämit!) kilo. Tähän asti olen ajatellut, että hiljaa hyvä tulee, mutta entä jos ei tule? Ja alkuunhan niitä kiloja pitäisi vieläpä lähteä helposti. Onko siis heitettävä romukoppaan järkevä syöminen ja kohtuullinen liikkuminen ja siirryttävä kitudieetille ja liikuttava viisi tuntia päivässä? Siltä tällä hetkellä tuntuu.

Pahoittelen avautumista, mutta nyt vaan v**uttaa.


Kuva

Viikon 13 liikuntasuunnitelma

Minäkin, kun muutkin. :) Laitanpa tänne nyt viikon suunnitelman liikkumiseen, jospa se tulisi siten myös paremmin toteutettua.

Ma: Danzation 55 min.
Ti: lepo
Ke: Bodycombat 55 min.
To: Bodybalance 55 min.
Pe: lepo
La: lepo
Su: vielä määrittelemätön tunti, ehkä Bodyjam 55 min.

Ei siis ollenkaan niin paljon liikkumista kuin monilla muilla, mutta jostakinhan sitä on aloitettava. Ja koska tunnit ovat minulle uusia (tuota balancea lukuunottamatta), niin en vielä tiedä, miten niihin reagoin ja mitä niiden jälkeen jaksan. Ensi viikolla kokeilen sitten jälleen jotain uusia juttuja ja vähitellen ehkä tiedän, millä tunneilla haluan käydä.

Aurinkoista viikkoa kaikille!


sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Treenivaatteita

Jopas. Kävin kaupungilla ja palasin sieltä kolmen muovikassin kanssa. Ja oli niissä pusseissa jotakin sisälläkin. Ajattelin, että voisin katsella treenivaatteita, kun kerrankin oli aikaa kierrellä ihan rauhassa. Erehdyin sitten kokeilemaan tuollaisia capri-mittaisia treenitrikoita ja koin ahaa-elämyksen. Voikin siis olla niin, että tuollaisten tiukkojen housujen käyttäminen sopii myös tällaiselle ripakinttuiselle, mutta mahakkaalle immeiselle. Tulee jotenkin virtaviivainen ulkomuoto, eikä suinkaan sellainen levähtänyt niin kuin kuvittelin. Toki täytyi valita oikean kokoiset pöksyt, jotta pursahdusilmiötä ei tapahtuisi. Sitten ostin huputtoman collegetakin, koska kaikki omistamani ovat hupullisia ja siksi inhottavia käyttää toppatakin kanssa. Tästä kaikesta äityneenä päätin ansaita vielä uuden treenitopin housujen seuraksi ja ostinkin moisen. Ikävä kyllä lähdin kotiin päin Sokoksen läpi ja siellähän olivat nämä 3+1-päivät ja juuri sillä hetkellä oli käynnissä shokkivartti urheiluosastolla. Tuolloin siis muutenkin edullisista tarjoustuotteista lähti vielä -20%. Eihän siinä, ostin sitten vielä toisen topin, jota en kyllä näillä kiloilla ihan heti voi käyttää, mutta ehkäpä kohta. :)

Trikoot Stadiumista


Niken toppi myös Stadiumista. Väri on oikeasti violetti, mutten saanut sitä ihan oikeaksi kuvassa.


Harmaa collegetakki H&M:ltä


Davidin pitkä turkoosi toppi Sokokselta


Kyllä näillä releillä nyt kelpaa aloittaa aktiivinen liikunnanharrastaminen, sanoo materialisti. :)

Eka jumppa ja ajatuksia liikunnasta

Hiphei, nyt on salilla käynti startattu. Menimme ystäväni kanssa eilen aamusella selkäjumppaan, josta oli kuulemma hyvä aloittaa tuo ryhmäliikuntatunneilla käyminen, kun ei ole liian raskasta tai vaativaa muutenkaan. Liian vaativaa se ei ollutkaan, mutta kyllä meikäläisen rapakunnolle silti aika haastavaa. Vatsalihakset huusivat hoosiannaa ja valitettavasti myös kaulan lihakset vatsarutistuksissa. Tavoitteeksi voisikin ottaa opetella tekemään vatsarutistukset ihan niillä vatsalihaksilla, eikä kaulalla. :D

Nyt olo on hyvä ja tyytyväinen, mutta ihan täysin positiivinen fiilis tunnista ei jäänyt, vaan jonkinlainen itsetutkiskelu lienee paikallaan. Olen viime päivinä lukenut monista blogeista sekä kanssalaihduttajien että muihin aiheisiin keskittyvien kirjoittajien ajatuksia liikunnasta ja ajattelin nyt itsekin hieman pohdiskella omaa suhdettani siihen. Tämän päivän tunnilla näet välillä oli ihan kyyneleetkin silmissä, kun tunsin itseni niin huonoksi ja surkeaksi. En ole lapsena ollut mitenkään erityisen pyöreä, mutta en kuitenkaan mikään rimpula niin kuin jotkut kavereistani. Yläasteaikoina minulla oli välillä hieman häiriintynyttä käyttäytymistä ruuan suhteen ja painoinkin tuolloin käsittämättömästi 25 kiloa vähemmän kuin nyt, vaikka olin ihan samanpituinen. Silloin ei kyllä sitten ollut mitään tissejäkään. :D Liikunta minulle on sen sijaan ollut aina jonkinasteinen kauhistus. Emme ole mitenkään erityisen liikunnallinen perhe ja lähes kaikki naispuoliset sukalaiseni ovat ylipainoisia. Koulussa tykkäsin kyllä pelata jalkapalloa, vaikka en mikään hyvä siinä ollutkaan ja lisäksi tanssin kansantansseja sekä kävin toisinaan kesällä ratsastamassa. Kuitenkin olin jo tuolloin hyvin epävarma ja muun muassa kieltäydyin täysin ehdottomasti koulun liikuntatunnin telinevoimistelussa pukkihypystä, koska en vain kerta kaikkiaan uskonut kykeneväni siihen ja kun minulla kuitenkin oli kokemusta, millaista elämä on esim. käsi paketissa, niin se ei ainakaan rohkaissut minua yrittämään. Ainoa hyvä puoli oli se, että tapasimme kavereideni kanssa usein kävelylenkin merkeissä ja varsinkin kesäaikaan tuli liikuttua paljon pyörällä, myös 10 kilometrin päässä sijaitsevaan kuntakeskukseen. Salillekin yritin mennä erään salikurssin puitteissa, mutta siellä ohjaaja sanoi jotenkin ilkeästi, että olin liian nuori käymään siellä ja se pahoitti herkän mieleni vuosiksi, enkä uskaltanut edes haaveilla salitreenauksesta.


Opiskeluaikojen alussa kävin pace-tunneilla ja liikuin edelleen paljon pyörällä. Tuo "pakkoliikunta" pyöräilyn ja kävelyn merkeissä onkin varmaan ollut ainoa syy, etten lihonut jo aiemmin. Pelkään autolla ajamista niin paljon, että usein mielummin kävelen vähän pidemmänkin matkan kuin otan auton. Kyllä vain, olen outo. :) Entisessä elämässäni, kun lihoin, niin yritin aloittaa myös salitreenin, mutta asia keskeytyi, kun muutin pois paikkakunnalta. Aloitin saliharrastamisen uudelleen omaohjaajan johdolla ja tuolloin tosiaan sainkin hienoja tuloksia vartalonmuotojen suhteen. Mutta sitten tuo noin vuoden lähes täydellinen liikkumattomuus, joka päättyi tosissaan vasta tänään, kyllä näytti taivaanmerkit painolleni. Motivaatio on nyt kyllä sinäänsä huipussaan, että tuloksia haluaisin saada, mutta työn tekeminen niiden eteen tuntuu välillä aika pelottavalta.

Minua on aina huvittanut, kun ihmiset sanovat, että ei siellä kuntosalilla tai ryhmäliikuntatunneilla kukaan ehdi katsella, mitä muut tekevät, vaan kaikki keskittyvät omaan juttuunsa. Minä itse nimittäin kyllä ehdin seurata erittäin hyvin mitä ympärilläni tapahtuu ja näin ollen minun on tietysti vaikea uskoa, että kukaan muu ei sitä tekisi. Lisäksi sali, jossa aiemmin kävin ole sellaien, että kyllä siellä seurailtiin, mitä muut tekevät ja olisihan se nyt jokseenkin kummallistakin, kun parikymmentä ihmista rehkii samassa pienessä tilassa ja katse ei muka koskaan harhailisi tarkkailemaan muita. Se on tietysti eri asia, että kiinnostaako mun ähinä jalkaprässissä niiden 30 kilon alla ketään, mutta sitähän minä en voi pelkän katseen perusteella tietää. Ja vainoharhaisena ihmisenä tietysti ajattelen, että kyllä ainakin joku mielessään naureskelee, että voi tuotakin heiveröistä pullukkaa, menisi vain syömään sitä suklaata telkkarin ääreen.


Niinpä olin sitten eilenkin koko ajan hirveän tietoinen itsestäni ja muista ihmisistä ympärilläni ja minua hävetti, kun ystäväni on niin hyväkuntoinen ja minä olin ihan hiestä märkä ja naama helotti punaisena ja sitten vielä ympärillä itseäni reilusti vanhemmat rouvat pystyivät tekemään sulavasti liikkeitä, joissa itse meinasin tikahtua. Samalla tajusin myös katkerasti, kuinka pitkä matka minulla on hyvään kuntoon ja siihen, että lihakseni voimistuisivat. Ja sitten tulee vielä se häpeä, että olen kateellinen muille, vaikka oma tilanteeni on ihan omaa aikaansaannostani. Että kyllä sitä yllättävän paljon ehtii ajatella tuossa tunnin jumpan aikana. Ystäväni tietysti lohdutti, että kunto nousee nopeasti, mutta vaikeahan sitä on näin aluksi uskoa.

Onneksi olen jo omalla itsetuntemukseni tiellä siinä pisteessä, että en heti heitä hanskoja naulaan, vaan ilmoitin sitten lähteväni salille myös maanantaina danzation-nimiselle tunnille, jossa häpeä on luultavasti vielä enemmän seurana. Kyseessä on siisn tunti, jonka tunti kuvaus kuuluu seuraavasti:

Tanssitunti maailman rytmeihin ja tanssityyleihin. Tanssimatkan aikana pääset matkustamaan tyylistä toiseen oman kehon liikkeistä nauttien. Tunnin lopussa koreografiaosuus. Uudessa ohjelmassa matkustetaan mm. Broadwaylle New Yorkiin, Manhattanille, Espanjaan, Saksaan ja päädytään Intian Bollywood-tanssiin! Tunti sopii kaikille! Tunti on tasoltaan perustasoa.

Jepjep, häpeää on luvassa koko täyslaidallinen, kun nuo koreografiset tunnit eivät ole ihan mun heiniä. Siis siitäkin huolimatta, että harrastan myös flamencoa (tämän vuoden se tosin on tauolla, kun olin opiskelijavaihdossa), joka on kokemukseni mukaan ehdottomasti vaikein tanssi ja minä nyt kuitenkin olen esim. paritanssia ja salsaa yms. tanssinut pienen ikäni. Mutta uskon, että vain altistamalla itsensä häpeälle siitä voi joskus vapautua. Toki olen ihan innolla aloittamassa tätä liikunuraani, mutta nämä "pienet" henkiset hankaluudet vain hieman häiritsevät intoani. Toiveikkaana kuitenkin jatkan valitsemallani tiellä ja toivon, että se liikuntakärpänen nyt puraisee minua oikein kunnolla ja kohta olenkin jo itse hyppimässä eturivissä hyväkuntoisena ja kiinteänä kaikilla mahdollisilla tunneilla. Sitä odotellessa...


Kuvat, yllättävästi, weheartit

Ps. Lisäsin nyt tuonne sivupalkkiin blogeja, jotka olen havainnut innostaviksi tai muuten vain kivoiksi. Joskin rajasin ne koskemaan vain elämäntapamuutosta, laihdutusta, liikuntaa ja ruokaa. Muuten niitä olisi tullut miljoona. (Minulle) uusista kivoista blogeista saa vinkkailla!

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Viikon punnitukset

Todellakin toteutin nyt tuon päivittäisen punnituksen ja tulokset alla.

pe 16.3. 70,2 kg
la 17.3. 70,0 kg (tämä ilahdutti tuon eilisen lukeman jälkeen)
su 18.3. 70,0 kg (sanoisin, että herkkupäivän jälkeen ihan kiva lukema ;))
ma 19.3. 70,0 kg
ti 20.3. 70,5 kg (tänään tosin muistin pääkipuisena punnita itseni vasta aamupalan jälkeen...)
ke 21.3. 69,9 kg (viimeinkin ollaan taas oikealla tiellä)
to 22.3. 69,7 kg (jipii!!!)
pe 23.3. 69,5 kg

keskiarvo: 70,1625 kg (ehkä hieman epätarkempikin luku riittäisi :D)

Tuntuu, että tämä päivittäin punnitseminen sopii minulle. Vaa'an lukema aamulla tsemppaa syömään päivän aikana kohtuullisesti ja kun tuloksia näkyy hieman useammin, niin motivaatio pysyy paremmin yllä. Tosin tässä on aina tuo mahdollisuus, ettei muista punnita itseään ja nyt tässäkin keskiarvolukemassa on tuon tiistain takia heittoa. Minulle ei myöskään kovin helpolla tule pakkomiellettä käydä vaa'alla monta kertaa päivässä. Taidan siis jatkaa päivittäin punnitsemista, mutta kuitenkin kirjata tulokset vain viikottain perjantaisin.

Aurinkoista perjantaita kaikille kanssaeläjille!

torstai 22. maaliskuuta 2012

Viherpirtelö

Olen tässä jo moneen otteeseen lukenut viherpirtelöiden ihmeitä tekevästä vaikutuksesta ja erityisesti niiden helppoudesta, mitä tulee päivittäisen kasvisannoksen syömiseen. En vain ole jaksanut alkaa kokeilemaan niiden tekemistä, koska aiemmin en omistanut blenderiä ja sauvasekoittimen kanssa touhu on liian vaivalloista. Minuthan tunnetaan ihmisenä, joka vasta viime viikolla oppi soseuttamaan sosekeiton sauvasekoittimella siten, että koko keittiö ei ole sosekeiton vallassa. Tekniikka ja Tallis - mikä pari! No mutta. Nyt kuitenkin Sokoksen 3+1 -päivillä OBH Nordican perusblenderi oli mainiossa tarjouksessa (19,95 €, norm. 39,95 €), joten minähän köpitin hetikohta kaupan aukeamisen jälkeen Sokoksen ovista sisään ja hamusin blenderin itselleni. Ekana sillä kokeiltiin ihan vaan marja-jugurttismoothieta, mutta tänään ostin sitten luomua tammenlehtisalaattia vakaana aikomuksena viedä oma viherpirteloneitsyyteni.

Ohje omaan pirtelööni syntyi käytännössä niistä aineksista, joita minulla kotona oli. Jostain syystä himoitsen nyt avokadoja, joten sitäkin lisäsin pirtsuun. Tuopa tuo luultavasti myös hyvän täyttävyyden juomalle. Blenderiin päätyi siis:

½ nippua tammenlehtisalaattia
1 kiivi
1 päärynä
½ avokadoa
liraus vettä

Aluksi tilanne näytti tältä (ignoroikaa toki tummunut avokado):


Pari surautusta myöhemmin lasissa killitteli seuraavanlaista:


Ja oli muuten hyvää! Kieltämättä ensiajatukseni oli, että salaatista tehty juoma ei voi maistua hyvältä, mutta ainakin tämä oma sotkuni maistui. Ja enpä todellakaan olisi popsinut tuota määrää hedelmiä ja vihanneksia siinä ajassa, kun naukkailin viherpirtelön. Täytyy siis kokeilla vastakin!

Salikortti, tsek!

Hih, kävin tänään tutustumassa tuohon isompaan kuntokeskukseen, josta kirjoitin aikaisemmassa postauksessa. Koska kaikki näytti ihan hyvältä ja itse kuntokeskuskaan ei ollut enää niin pelottava :D, niin päädyin ostamaan puolen vuoden kortin. Aika uskaliasta, mutta jos tässä nyt kuitenkin meinaa tuon liikunnan juurruttaa osaksi elämää, niin pitkäjänteisyyden apuna tuollainen pidempi kortti toiminee ihan hyvin. Ja tietysti ystäväni, joka myös käy samalla salilla. Nyt pitää vain pohdiskella aikatauluja tämän ystäväni kanssa, jotta saan aina kyydin, kun en itse saa autoa käyttööni. Lauantaina ainakin on eka tunti. Jänskää!

Täytynee hakea asennetta alla olevasta kuvasta. :)


Kuva

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Migreenipäivän syömiset

Täytynee laittaa tällaiselta "sairaspäivältäkin" syömisiä vaihteeksi. Eilen alkoivat siis opinnot ja samalla luonnollisesti migreenikierre. Aamulla heräsin päänsärkyyn edellisen illan lääkinnästä huolimatta. Aktiivinen aamu joogailuineen vaihtui siis kouralliseen lääkkeitä ja nukkumiseen. No, sillepä ei nyt voi mitään, vaan asian kanssa on vain elettävä. Eilisen sietämätön suklaan himo selittyi myös tuolla puhkeavalla migreenillä. En kuitenkaan sortunut houkutukseen, koska huomasin itsekin mistä on kyse.

Aamupala (klo 8.30)

normi aamusörsseli mustikoilla
muki teetä maidolla

"Kakkosaamupala" (klo 13 herättyäni vähemmän kipeänä uudelleen)

3 hapankorppua Oivariinilla, Oltermannilla ja tomaatilla
2 lasia maitoa
banaani
kaksi haukkua Olivia-lehden mukana tullutta Pandan mustikkalakua, joka ei kuitenkaan ollut ihan mun juttu

Päivällinen
(klo 19.30)

Apetit Quick & Tasty lohipasta
lasi maitoa

Iltapala
(klo 21.15)

muki teetä maidolla
2 dl rahkaa ruusunmarjamehukeitolla

Mitä tästä nyt sanoisi? Liian pitkä ateriaväli tuossa iltapäivällä, liian vähän kasviksia, luultavasti liikaa kaloreitakin. Toisaalta tiedän kyllä, että migreenipäivinä en vain pysty parempaan. Migreenin takia toisaalta olisi suotavaa syödä säännöllisesti, koska syömättömyys usein laukaisee migreenin. Koeta tässä nyt sitten...

Silkinhieno hipiä

Tämä nyt ei ehkä niin liity laihduttamiseen, mutta muuhun hyvään oloon kyllä, joten ajattelin tätäkin aihepiiriä nyt tuoda tänne blogiin säännöllisesti. Minä olen aina tykännyt ihonhoidosta ja meikkaamisesta. Muistan kuinka 12-vuotiaana sain äitini tilaaman Yves Rocherilta itselleni kasvojenkuorinta-aineen. Tietystikään en lukenut mitään käyttöohjeita, vaan kokeilin tuotetta ja ihastuin siihen, miten pehmeäksi tuote ihoni sai ja käytin kuorintaa joka päivä. Onneksi äitini kuitenkin huomasi tämän jo parin päivän kuluttua ja opasti minut oikealle tolalle kuorinnan suhteen. Jo noista ajoista lähtien sileä ja pehmeä iho on ollut ihonhoitoni kulmakivi ja päätavoite. En ole koskaan kärsinyt aknesta, vaan ihoni on ollut pikemminkin kuiva ja herkkä. Viime vuosina se on alkanut myös temppuilemaan mielialojen mukaan eli stressi saa sen ärtyilemään ja kuivumaan jopa halkeiluun asti. Myös epäpuhtauksia on alkanut nimeomaan näin vanhemmiten siunaantua, nice...

Saksassa ollessani surkea ruokavalioni ja erittäin kalkkipitoinen vesi saivat ihon aivan tolaltaan. Varsinkin vartalon iho oli kuin hiekkapaperia ja erittäin inhottavan näköinen, laikukas ja punoittava. Kasvoille löysin nopeasti oikeat tuotteet, mutta vartalo jatkoi temppuiluaan Suomeen tuloon saakka. Tuolla Saksassahan lopullisesti myös päätin siirtymisestä luonnonkosmetiikkaan, kun huomasin miten paljon paremmin ihoni voi luonnonkosmetiikkatuotteilla. Tuo siirtyminen vain vie aika kauan aikaa, koska minulla on melko hillittömät varastot kosmetiikkatuotteita apteekkityöni ajoilta. Köyhänä opiskelijana käytän toki ensin olemassaolevat tuotteet pois, mutta aina uudet tuotteet tulevat olemaan luonnonkosmetiikkaa. Paitsi tähänkin tulee heti mutta. Jos siis jotain tuotetta ei löydy luonnollisena versiona niin useinkaan en ole valmis luopumaan kokonaan tuotteen käytöstä. Esimerkiksi hiuspuuteria en ole löytänyt vielä miltään luonnonkosmetiikkamerkiltä ja se on kuitenkin päivittäinen luottotuotteeni, joten niin kauan kuin luonnollista versiota ei ole käytän tuota Four Reasonsin suihkutettavaa hiuspuuteria.

Koto-Suomessa aloin välittömästi taistella vartalon ihoa takaisin normaaliin sileään ja pehmeään kuosiin. Ihoni on ohut, joten sekin selittää osan sileydestä ja varmasti vielä isomman osan ärtyilystä. Sen sijaan selluliitti ei ole koskaan kuulunut murheisiini. Sitä on ja sitä tulee varmasti aina olemaankin, mutta niin kauan kuin mahani ympärys on yhtä valtava kuin se on, niin persauksen sellarit saavat olla ihan rauhassa, minä keskityn olennaisempiin osiin itsessäni. :D Vartalolle yritin siis kuorintaa ja saunomista ja tietysti jatkuvaa rasvausta, mutta mikään ei tuntunut tehoavan. Kaikki voiteet vain kirvelivät, eikä sileystilanne parantunut ollenkaan. Sitten yhdestä muuttolaatikosta (joo-o, aika satunnaisia nämä meikäläisen muutoksiin johtaneet tapahtumat. Olisinkohan alkanut esim. laihduttamaan, jos muuttolaatikosta ei olisi löytynyt vaakaa... :P) löytyi viime kesäinen ostos, vartaloharja. Salamana mieleeni palautuivat ihanat kesäaamut siippani vanhempien mökillä, jossa virkistävää aamu-uintia edelsi ravakka kuivaharjausoperaatio. Ei siis muuta kuin harja kouraan ja kuuraamaan ennen iltasuihkua. Nyt on kolme päivää harjausta takana ja iho alkaa taas olla entisellään. Harja yksinään ei ole pelastus, vaan vaatii kaverin.


Jos joku on vielä välttynyt kuulemasta kookosöljyn maailman pelastavasta luonteesta, niin tietoja voi tsekata vaikkapa täältä. Itse sain oman pänikkäni äidiltä joululahjaksi vuosi sitten ja tällä hetkellä tölkki on vielä puolillaan ahkerasta käytöstä huolimatta. Minä siis keskityn öljyn ulkoiseen käyttöön juurikin vartalovoiteena. Sisäisestikin tuota voisi kokeilla, mutta haluaisin siihen ehkä ihan uuden purnukan, kun tuota olen nyt kuitenkin käyttänyt käsin ja säilyttänyt kylppärissä, joten ihan ihanteellinen ravintokäyttöön tuo purtilo sisältöineen ei taida enää olla. Mutta vartalovoiteena siis aivan lyömätön. Tokihan siitä tulee iholle hieman öljyinen pinta, mutta koska itse käyn suihkussa aina iltaisin, niin se ei haittaa, koska öljyn voi antaa ensin kuivahtaa ennen yökkärin pukemista ja muutenkaan sillä ei niin väliä ole, jos yöpaitaan hieman öljyä jääkin.

Tunnustus!

Jee! Tunnen olevani ihan oikea bloggaaja, kun J.B antoi minulle Liebster Blog -tunnustuksen. Suurkiitokset! :) Ja sehän sopii minulle kuin nenä päähän tuon Saksassa vietetyn ajanjakson ollessa vielä niin tuoreessa muistissa. Huh, nyt iskee rimakauhu osaanko toimia oikein näiden tunnustusten kanssa. :D


Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle. (tsek!)
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen!

Laitan tunnustuksen etiäpäin myös muutamalle vasta-alkaneelle bloggarille, koska omasta kokemuksestani nyt tiedän, että tunnustuksen saaminen on kivaa. :D Ja sitten muuten vain suosikeille.

Eli Milou, Nokkonen, Eve ja niina c. mon olkaapa hyvät. Välittäkäähän hyvää mieltä eteenpäin.

(Okei, tuossahan on vain neljä blogia, mutta olen vielä hieman ujo kommentoimaan ja tuntuu tyhmältä vain antaa tunnustus, jos ei ole ikänään mitään kommentoinut, antakaa armoa. :))



sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Tallis ja jooga

Viikonloppu alkaa olla pulkassa. Tekemisen puutetta ei ole esiintynyt, koska olen viettänyt aikani tiiviisti kuorolaulun parissa. Meillä oli sekä lauantaina että sunnuntaina treenit, jotka alkoivat klo 10 ja päättyivät eilen klo 16.40, mutta tänään pääsin onneksi lähtemään jo puoli neljältä. Minulle uutena juttuna oli molempina aamuina ennen treenejä vapaaehtoinen joogasessio, jonka kuoromme yksi joogaharrastaja veti. Olin siis ekaa kertaa mukana ja voin kertoa, että oli aivan ihanaa.


Jooga ei ole minulle mikään uusi juttu, vaan olen ollut kiinnostunut siitä jo lähes niin kauan kuin muistan. Ensimmäisen astanga-jooga-kurssini kävin muistaakseni ollessani 17-vuotias, mutta kotona joogailun jatkaminen ei sitten itsekseen oikein ottanut tuulta alleen. Asuin siis lapsuuteni tuolla pohjoisen syrjäkylillä ja lähin paikka, missä saattoi joogata oli 60 kilometrin päässä. Kävin sitten pari kertaa vuodessa viikonloppukursseilla (mm. Petri Räisäsen vetämällä kurssilla. Tuolloin hän ei vielä ollut mikään superjulkkis niinkuin nykyään), kunnes muutin opiskelujen perässä asumaan hieman kehittyneemmälle paikkakunnalle. Tuolloin aloitin astangan uudestaan ja kävin viikkotunneilla melko säännöllisesti jonkin aikaa. Aika ei kuitenkaan tainnut olla ihan kypsä meikäläisen joogaharrastukselle, sillä tunneillä lähinnä tiirailin kuinka hoikkia ja notkeita muut osallistujat olivat ja tunsin huonommuutta itseäni heihin vertaillessa. Että se siitä joogan henkisyydestä sillä kertaa. :P


Monta kertaa jooga on ollut mielessä viime vuosina ja viime keväänä jo ihan oikeasti suunnittelein meneväni kurssille, mutta sitten kurssiviikonlopulle osuikin jotain muuta ja se taas jäi. Uuden kipinän sain ollessa Saksassa vaihdossa nyt talvella. Opiskelijoille mainostettiin englanninkielistä joogakurssia ja sen enempiä ajattelematta ilmoittauduin kurssille. Kurssi oli jonkinlaista astangan tyyppistä, mutta vapaampaa joogaa, jossa eri tunneilla keskityttiin eri asioihin (hengitykseen, lantion avaamiseen, rentoutumiseen, mielen hallintaan). Opettaja oli aivan mahtava kanadalainen nainen, jolla oli ihan reilusti lihaa luiden ympärillä ja huumori kohdallaan. Ujjayi-hengitystä hän mm. kuvasi Darth Vader -tyyliseksi hengitykseksi ja huolehti säännöllisesti siitä, että tietyissä asanoissa takamus olisi pirteä. :D Tykkäsin käydä hänen tunneillaan. Paitsi että vihaan lähes jokaista hetkeä, kun teen asanoita. Olen todella jäykkä. Lihakset kyllä venyvät ihan mukvasti tietyistä paikoista, mutta esim. selkärankani ei vain anna periksi kierroissa ja taivutuksissa. Niinpä saan helposti kramppeja ja yliyrittämisen vaara on ilmeinen. Kerran sain aikaan myös hyperventilaation, koska minulle liian yrittämisen ja periksi antamisen välillä ei tunnu olevan mitään välimuotoa.


Vierastan silti hieman joogaamista, koska monille se tuntuu olevan koko elämän suunnan muuttava kokemus ja minä olen vasta saanut elämäni sellaiseen kuntoon, etten nyt kaipaa mitään suuria muutoksia. Mutta pakkohan se on myöntää, että vaikka jokainen jooga-asento on täynnä tuskaa ja hammasten kiristystä, niin olo loppurentoutuksessa on taivaallinen. Lisäksi olo on tänään ollut paljon tyynempi ja rauhallisempi ja sen panen yksinomaan joogan syyksi. :) Ajattelinkin kokeilla, että saisinko aikaiseksi aloittaa aamuni muutamalla aurinkotervehdyksellä. Tänäänhän nimittäin tapahtui sekin ihme, että heräsin itsekseni ilman herätyskelloa klo 7.15 aamulla ja mikä kummallisinta, myös nousin ylös tuolloin. Ja minullehan on yleensä aikaista nousta klo 9.30. Jos siis sama tahti jatkuisi, niin aamulla olisi mukavasti aikaa aloitella joogaamista.


Mitään niin sanottua joogahippiä ja Intia-fania minusta ei kyllä saa tekemälläkään. Olen kerran käynyt kahden viikon matkalla Intiassa ja se ei muuten todellakaan ollut mun juttu. Hitto, olisi varmaan pitänyt aloittaa jostain Goalta, eikä hyökätä suoraan Delhiin asustelemaan intialaiseen perheeseen... Mutta kyllä minua tietysti muuten kiehtoisi ajatus joogaretriitistä jossain lämpimässä, olenhan Eat, Pray, Love:ni lukenut. :D Mutta eiköhän lähdetä tähänkin hommaan nyt ihan askel askeleelta ja kokeillaan sitä aurinkotervehdysten tekoa aamuisin.

Onkos muita joogasta intoutuneita?

Ps. Luvalla sanoen en taida kyllä elää niin vanhaksi, että pystyisin noihin muutamien kuvien asanoihin koskaan vääntäytymään. *syvä huokaus*

Kuvat: Weheartit

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Syömingit

Jaahas, kuinkahan kauan keksin aina uuden otsikon näille ruokapäiväkirjaosioille... Pidän nyt vähän tiheämpään tätä päiväkirjaa, että selviää syönkö jotenkin väärin, jos vaikka paino nyt jatkaisikin nousuaan. Olen siis uppoamassa paranoian suohon, great.

Aamupala (klo 8.50)

normaali sörsseli vadelmilla
muki teetä maidolla
normit vitskut ja kalaöljyt

Välipala (klo 11)

2 hapankorppua Oivariinilla
lasi maitoa

Tämän söin, koska olin lähdössä tenttiin, enkä tiennyt kauanko siellä menee, enkä halua, että verensokeri romahtaa.

Lounas
(klo 13.30 opiskelijaruokalassa)

uunikalaa ja perunamuusia lautasmallin mukaisesti, kiitos valmiin annostelun
salaattia ja porkkanaraastetta pieni lautasellinen
ruisvuokaleipäsiivu margariinilla
lasi mehua ja vettä

Lämmike (klo 15.15)

muki teetä maidolla

Päivällinen (klo 19.30)

kasviswokki (Findus Classic-wokvihanneksia, kurkkua, kiinankaalta ja hieman nuudeleita, nautitaan sweet chili -soosin kera)
desi raejuustoa
pari ruokalusikallista pähkinäsekoitusta

Taas jää iltapala syömättä, kun söin tuon päivällisen näin myöhään. Mikä voi olla, että ihmisellä, jolla ei ole muuta kuin joku hassu tentti silloin tällöin, niin päivärytmiä ei saa sellaiseksi, ettei aina joku syöminen veny. Hassua. Tänään ylitin kuitenkin itseni ja liukastelin jalkaisin kauppaan ja takaisin. Siitä tuli sitten noin 40 minsaa köpöttelyä. Parempi tämäkin kuin ei mitään.

Blaah... (Punnitusta pukkaa)

Jaha, punnitus osoitti taas kaapin paikan. Kyllä se vain niin on, että jos meinaa laihtua, niin ei kestä edes Ikea-reissun päälle syödä Hesen falafel-ateriaa. :D Paino oli siis tänään 70,2 kg eli 0,4 kiloa oli tullut viimeviikkoiseen lisää ja taas ollaan seitsemänkympin tuskallisemmalla puolella. Toisaalta taas olen edelleen pudottanut yli kilon kahdessa viikossa, että eipä tässä nyt auta valittaa. Jos viime viikon lukema toimi hyvänä kannustimena, niin tämä luku se vasta toimiikin. Pitää pysyä tiukasti suunnitelmassa ja jatkaa syömistä normaalisti, eiköhän se paino sieltä hilaudu alas. Kuten viikko sitten kirjoittelinkin, niin noita senttimittoja en ota viikoittain, koska se tuntuu niin epäluotettavalta. Parempi kaiketi mitata vain kerran kuussa, niin toivottavasti muutos olisi enemmän kuin puoli senttiä suuntaansa, jonka voi jo lukea mittausvirheeksi.

Tämä kyllä myös vauhdittaa noita salikorttipohdintoja. Tällä viikolla en edelleenkään ole saanut itseäni kammettua tuonne ulos liukastelemaan. Se on muuten kyllä outoa. Päivät vain jotenkin hujahtavat ohi ja sitten huomaan, että jaa, en käynyt lenkillä tänäänkään. Olisi jotenkin "siistimpää" käydä salilla treenaamassa ja sitten ei olisi tuo liukkauskaan tekosyynä. Minua kyllä ihan oikeasti pelottaa käpytellä tuolla ulkona, koska olen lapsena murtanut kummankin käteni (en tosin yhtä aikaa :P), joten olen ehkä ylivarovainen, kun tiedän, miten vähästä luut voivat murtua ja miten sietämätöntä elämä käsi paketissa on. Onneksi meillä on kuitenkin ns. kuoroviikonloppu edessä eli treenaamme myös viikonlopun aikana klo 10-17 ja ennen treenejä yksi kuorolaisista vetää joogaa, jonne ajattelin patistaa itseni, että tulisi edes vähän liikuttua. Harjoitusviikonloppu pitää myös elämässä kunnon rytmin. On muuten jännä huomata minkälainen muutos olossa on tapahtunut, kun on siirtynyt heräämään joka aamu ihmisten ajoissa kahdeksalta, vaikka ei olisi minnekään menoa. Unensaanti ei kyllä edelleenkään ole vahvuuteni, mutta nyt ainakin pärjää vähän vähemmilläkin unilla, kun ei ole päiväsaikaan mitään vaativia koitoksia. Tämähän toki muuttuu ensi viikolla, kun opiskelu alkaa.

Pallottelen tässä myös ajatusta, että alkaisin punnita itseni päivittäin. Voisi kokeilla sitä yhden viikon, eiköhän sen vaikutuksen sen jälkeen näkisi. Painohan toki vaihtelee päivittäin, mutta jos huomaisi jotain noususuhdannetta, niin siihen voisi puuttuä heti. Ja sitten voisi käyttää sitä jostakin blogista yhyttämääni keskiarvon laskemista. Eli laskea viikon punnitusten keskiarvon ja pitää sillä tavoin kirjaa muutoksista. Näinpä taidankin tehdä!

Mutta ei kai tässä auta kuin käydä pää pystyssä kohti uusia pettymyksiä. :D

Eineet

Ohhoh, vielä juuri ennen nukkumaanmenoa täytyy tulla raapustamaan päivän syömiset. Tämä päivä ei ole mennyt ihan nappiin elämisen suhteen. Sain eilen kuulla, että sain kesätöitä, mikä on tietysti hyvä asia. En ole kuitenkaan mikään itsetuntovirtuoosi, joten välitön epäilys omista kyvyistä iski kuin metrinen halko. Samaten alkoi hirvittää, kun töissä käydäkseen on kai ostettava auto. Että miten mun rahat riittää ja pystynkö ja kaikkea. Tästä johtuen olin liian levoton mennäkseni illalla ajoissa nukkumaan, joten nukuin tavallista pitempään ja hereillä olo oli yhtä hermoilua. Nukuin sitten kahden tunnin päikkärit iltapäivällä, mikä on tietysti todella hyvä valinta nyt tuota tulevaa yötä ajatellen... Mutta ne syömiset.

Aamupala (klo 9.50)

Tyypillinen aamusörsseli (jugurtti, marjat, kaurahiutale, ruislese)
muki teetä maidolla

Lounas (klo 13)

Munakas kahdesta munasta
1 porkkana
4 kirsikkatomaattia
kurkkua jonkin verran
1/4 avokadoa
lasi vettä

Välipala (klo 16)

rasvaton rahka 2 dl + vadelmia ja hunajaa

Iltapala (klo 23.30)

kaksi hapankorppua Oivariinilla ja Oltermannilla
lasi maitoa
muki teetä maidolla

Syötyä tuli liian vähän ja nyt onkin vähän nälkä, mutten enää jaksa mitään kokkailla ja kuorotreenien takia en aiemmin illallakaan ennättänyt syömään. Huomenna pitää tsempata taas syömään niin, ettei sitten iske hirveä ahmimishimo.

Nyt nukkumaan, kauniita unia!

torstai 15. maaliskuuta 2012

Salikortti vaiko eikö?

Tällä viikolla syömiset ovat menneet viime viikkoisen kaavan mukaan, paitsi että maanantain Ikea-kierroksen jälkeen käytiin kyllä Hesessä... :P Samaten eilen iski päänsärkykohtaus taas, joten söin suolahapankorppuja suunnitellun kahden sijaan 4 kpl. On kyllä jännittävää ja suorastaan pelottavaa, että mitkähän lukemat huomenna aamulla vaa'alta paljastuu.

Mutta nyt pähkäilen ihan hulluna, että mitä ihmettä teen tuon salikorttiasian kanssa. Ymmärrän, että laihtuminen ja fiilis varmasti kasvaisivat liikkumalla ja voisin kokeilla, että parantaako aikataulutettu liikunta mun aktiivisuutta, mutta toisaalta hirvittää rahanmeno ja en osaa myöskään päättää, mille salille mennä. On siis aika tehdä plus- ja miinuslistat.


Sali A


+ tuttu paikka, olen käynyt ennenkin
+ pieni ja viihtyisä
+ melko lähellä, voisi käydä jalkaisin tai pyörällä
+ suht edullinen (49 €/kk)

- tuttu paikka (siis mitähäh?! Mua hävettää mennä sinne, kun oon taas saanu vähän liikaa lihaa luiden ympärille ja aina täytyy aloittaa alusta)
- ohjattuja tunteja aika vähän ja aikatauluuni sopivia vielä vähemmän, joten pitäisi lähinnä käydä salilla
- pakko liittyä vuodeksi, jos haluaa tuon edullisen hinnan

Sali B

+ ystäväni käy tällä salilla, joten treeniseuraakin saisi tarvittaessa
+ todella paljon ryhmäliikuntaa ja monenlaista ja moneen aikaan
+ ei tämäkään hirmu kallis (59 €/kk, hinta puolen vuoden kortilla) eikä ole pakko liittyä miljoonaksi vuodeksi

- kaukana, tarvii mennä autolla (tosin voisin välillä tietysti päästä ystäväni kyydillä)
- iso ja pelottava paikka
- en tiedä minkälaista porukkaa ihan kuntosalin puolella käy (tosin sali A:lla käy paljon sellaisia kaappi-tyylisiä miehiä, joten esim. vapaapaino-alueelle meikäläinen ei oiekin uskaltaudu).

Aaargh! Mitä mä teen?!

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Hot stone -kuumakivihieronta

Sain läksiäislahjaksi syksyllä entisiltä työkavereiltani lahjakortin kauneushoitolaan, jossa tapaan muutenkin asioida. Koska kortti oli uhkaavasti menossa vanhaksi tilasin viime viikolla pitkän pähkäilyn jälkeen itselleni ajan kuumakivihierontaan. Halusin käyttää kortin johonkin oikeasti hemmottelevaan ja rentouttavaan, enkä vaikka johonkin sokerointiin, jossa käyn muutenkin ja joka nyt ei kovin kivaa ja rentouttavaa ole.


Kuva

Hieronta suoritetaan osin käsin osin lämpimillä tuliperäisillä kivillä. Kivet ovat muodoltaan pyöreitä ja ihanan sileitä. Hieroja käytti hierontaan öljyä, tässä tapauksessa rypäleensiemenöljyä, joka on kuulemma hyvin ravitseva ja hoitava. Hoitohuone oli valaistu pelkillä kynttilöillä ja taustalla soi tyypillinen new age -henkinen rentouttava musiikki höystettynä luonnon ja valaiden äänillä. Hieronta aloitettiin jaloista vatsallaan maaten. Kehon muut osat olivat aina pyyhkeiden alla, kun jotakin osaa käsiteltiin, joten kylmä ei päässyt tulemaan. Selän päälle asetettiin myös kuumat kivet, jotka osaltaan pitivät lämpöä yllä. Kivillä hieronta tuntui varsin jännältä. Alkuun kivet olivat aika tulisia, mutta lämpö laski nopeasti ja koska kivet ovat koko ajan liikkeessä, niin polttavaa tunnetta ei syntynyt, vaan tunne oli jännittävä, niin kuin joku olisi piirtänyt ihoon jollakin ei ehkä terävällä mutta kuitenkin. Jalkojen jälkeen käsiteltiin selkä ja sen jälkeen käännyttiin selälleen ja otsalle ja vatsan päälle asetettiin kivet.


Kuva

Jälleen käsiteltiin ensin jalat ja nyt jopa jääkalikkajalkani lämpenivät, kun varpaiden väleihin asetettiin pienet lämpimät kivet. Etupuolelta hierottiin ensin kädet ja kämmenten alle asetettiin kivet. Sitten oli vuorossa vatsa (toivottavasti kaikki ylimääräinen kuona-aines suli kuumien kivien alla :D) ja tämän jälkeen rintakehä ja samalla myös hartiaosastoa käsiteltiin eri kulmasta kuin mahallaan ollessa. Hartioiden käsittely selällään maaten oli melkein parasta koko hieronnassa ja olisi saanut kestää kauemmin.

Lopuksi hieroja siveli käsin kasvoja ja hieroi kevyesti päätä, mikä oli juurikin niin rentouttavaa kuin voi kuvitella. Sitten sain jäädä hetkeksi lepäilemään yksin huoneeseen. Lopulta hoitaja tuli takaisin ja sytytti valot ja kyseli olotilaa, joka oli varsin taivaallinen. Sitten sain jäädä rauhassa pukeutumaan ja pyyhkimään liikoja öljyjä iholtani.


Kuva

Hoito oli todella rentouttava ja kivien lämpö varastoitui lihaksiin ja olo lihaksissa oli kuin oikein rentouttavan saunomisen jälkeen. Mihinkään koviin jumeihin esim. hartioissa hieronta ei auttanut, mutta eipä sellaista luvattukaan. Missään vaiheessa käsittely ei sattunut, vaan kivet liukuivat iholla samalla lihaksia lämmittäen. Olin myös ilahtunut kuinka hehkuvalta ihoni näytti ja kuinka pehmeältä se tuntui öljyn jäljiltä. Vaikka hieronnassa rentoutui totaalisesti, niin hetken kuluttua olo oli pirteä kuin päiväunien jälkeen. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan, jos tarvetta pienelle pakohetkelle arjesta on tarvetta. :)

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Aterioita ja ajatuksia

Päivä on tähän asti mennyt ihan mukavasti. Kämpän järjestelyssä riittää vielä hommia, mutta onneksi huomenna päästään viimein Ikeaan ja säilytystilaongelmat toivottavasti vähenevät. Tänään on oikein aurinkoinen ilma, toisin kuin eilen, kun teimme lenkin hyvinkin harmaassa säässä. Eilen oli myös jälleen herkkupäivä. Olen blogeja lukiessa ihmetellyt, mitä ihmiset oikein tarkoittavat herkkupäivästä tulevalla huonolla ololla, koska itselleni mättäminen ei ole aiemmin aiheuttanut kuin ehkä pientä epämukavuutta ylensyönnin seurauksena. Mutta eilen! Päätin, että syön lämpimänä ruokana pakastepitsan (Dr Oetkerin tms. mozzarella-pitsan, joka on ihanaa) ja sitten ostin kaksi suklaavanukasta ja 100 g irtokarkkeja. Joo, vähemmälläkin olisi varmsti pärjännyt, mutta mutta... No, söin nuo edellä mainitut ja sitten jostain syystä vielä popcorneja. Tiedä sitten olivatko nuo popcornit se viimeinen korsi, joka katkaisi kamelin selän tai tässä tapauksessa mahani sietokyvyn, mutta illalla olo oli ihan kauhea. Maha oli turvonnut kuin ilmapallo ja lisäksi kipeä. Muutenkin olo oli ihan vetämätön ja tukkoinen.

Toivon, että nämä oireet liiasta herkuttelusta ovat merkki siitä, että ruokavalioni on muutoin melko reilassa, koska ero olotilassa oli noin suuri. Jossain vaiheessa jopa ajattelin, että hyvä, että tuo lauantai on kohta ohi ja saan olla taas syömättä kaikkea paskaa. Josta tietenkin voidaan heti kysyä, että miksi niitä sitten pitäisi silloin lauantainakaan syödä. Toivon totisesti muistavani eilisen olotilan ensi lauantaina. Ehkäpä nyt alkaa olla aika järkeistää noita herkkupäiviäkin, kun monet entisen "herkut" eivät enää olekaan niin hyviä ja olokin on mättämisen jälkeen paha. Irtokarkit ovat oikeastaan ainoa, joiden hohto ei tässä projektin aikana ole vähääkään himmentynyt (vietin siis herkkupäivä-systeemiä jo ennen tämän blogin aloittamista muutaman viikon ajan), vaan niitä voisin edelleen syödä, mutta esim. tuo 100 g eilen oli ihan ok annos, mitään jättisäkkiä en kaivannutkaan.

Aamulla oli taas mukava kaivaa aamiaistarpeet ja jatkaa hyvällä ja terveelllisellä linjalla. Luulen, että itselleni on juurikin tuo ruuan maukkaus yksi tärkeä pointti painon kanssa tapellessa. Arkiruuan tulee olla hyvää tai muuten sitä alkaa kaivata niitä herkkuja entistä enemmän. Minulla aamupala on ehdottoman tärkeä ja haluan aina aamulla syödä jotain makeaa. En voisi kuvitellakaan syöväni aamulla leipää, yök! Puuroa sen olla pitää ja marjoja tai mehukeittoa tai sitten tuo nyt ruokalistallani oleva tuorepuurohässäkkä. Lämpimäksi ruuaksi päätin jo eilen, että teen koko viikon himoitsemaani kasvissosekeittoa. Kaapissa oli valmiina lanttua ja porkkanoita, joten ostin seuraksi hieman puikulaperunoita (lappilaisena kaikki muut perunat ovat minulle höpötystä. Ja pahoja.) ja kippasin sekaan vielä jonkin pakastekasvisjämän. Sipulia ja valkosipulia kera kasvisliemijauheen ja yrttien (persilja ja laakerinlehti) mausteeksi ja loraus ruokakermaa sekaan. Avot! Kyllä oli hyvää.

Sain jonkin oudon leipomisvimmankin, mutta koska sämpyläjauhoja ei pursuavista kaapeista löytynyt, niin tyydyin noihin koulun kotitaloustuntien vakkareihin eli teeleipiin. On mukavaa tehdä ruokaa edullisista ja hyvistä raaka-aineista nyt, kun on oikein kunnon keittiö, astianpesukone ja joku, jolle laittaa ruokaa itsensä lisäksi.


Juu, joku on keksinyt, että kuvankäsittelyohjelmalla on kiva leikkiä. ;) Kaipa sitä on lähdettävä nauttimaan tuosta aurinkoisesta säästä ja sitten jatkettava järjestelyoperaatiota. Aurinkoista sunnuntaita!

Ennen

Eilen sain viimein otatettua nuo ennen-kuvat. Ja sori vaan, minulla ei todellakaan ole pokkaa laittaa itsestäni kuvaa jossain bikineissä. Nämä farkut + valkoinen toppi -kuvat saavat kelvata.


Lisäksihän nuo kuvat kivasti rajaantuivat kuvankäsittelyssä niin, että eivät mitenkään tyydytä minua, mutta koska en osaa tuota paremminkaan tehdä, niin kelvatkoon nyt tällä kertaa. Ehkäpä sitä vielä jonain päivänä oppisi tulemaan toimeen tämän tietoteknikan kanssa.

Mitä sitten taas tulee tuohon vartalonmalliin, niin... noh... Ei ehkä ole epäselvää, että vyötärölihavuus on meikäläisen kompastuskivi. Vyötärönympärys on ihan törkeä ja siihen haluan nyt eniten muutosta. Samoin haluaisin parantaa ryhtiäni ja saada noihin käsivarsiin jonkin muun kuin tuon vallitsevan muodon. Siinäpä sitä urakkaa koko loppuelämälle. Eipä kai tässä voi muutakaan kuin todeta kliseisesti, että suunta on tuosta vain ylöspäin. Paitsi painon suhteen.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Hämmennystä ensipunnituksen hetkellä ja punnituspäiväpohdintaa

Tänään oli ensimmäinen punnitus tuon viime viikon shokkipunnituksen jälkeen. Olen onnistunut pysymään poissa vaa'alta koko viikon, vaikka välillä on tehnyt mieli tsekata, pitääkö oma havainto hoikentuneesta varresta totta. Ja kyllä se pitää! Olin ihan innoissani vaakalukemasta 69,9 kg, mutta ilo muuttui hämmennykseksi, kun kipusin uudestaan vaa'alle ja se näyttää 69,8 kg. Wohou! Lopulta punnitsin itseni kahdeksan (krhmm...) kertaa ja vain kerran sain lukemaksi tuon 69,9, viisi kertaa 69,8 ja kaksi kertaa jopa 69,7. Huippua! Muut mitat olivat jo maltillisemmat. Lantion ja rintojen ympäryksestä (jonka olen muuten mitannut ihan väärästä paikasta, mutta näillä mennään nyt) on lähtenyt sentti ja vyötärönympäryksestä kaksi senttiä. Pidän noita mittoja kyllä niin pieninä, että menevät ihan mittausvirheen piikkiinkin ja pohdiskelin, että ehkä mitat kannattaisi ottaa vain esim. kerran kuussa, niin saisi luotettavampaa tietoa. Mutta koska kissa kiitoksella elää, lupasin eilen itselleni, että jos paino on tippunut yhtään, niin ostan kannustimeksi itselleni uuden KG-lehden, joka näkyi olevan sopivasti puoleen hintaan nyt. KG on mielestäni ehdottomasti huippu laihdutuslehti, josta saa sekä tietoa että inspiraatiota.

Viikossa on siis lähtenyt 1,6 kiloa ja olen palannut jälleen "omalle" kymmenluvulleni. Tietysti tuo on lähinnä nestettä ja varmaan osansa on myös säännöllistyneellä vatsantoiminnalla (tämänhän toki kaikki haluavat kuulla :D), mutta oikeastaan sillä ei ole väliä, koska minusta tuntuu hoikemmalta. Itse asiassa nyt tuntuu aika jännältä, että olen ollut tästä vielä melkein kymmenen kiloa hoikempi, koska nytkin se karmein makkara mahasta on jo kadonnut. Tai sitten vartolokuvani on vaan ihan häiriintynyt. Ja miten tämän sain aikaan? Syömällä rutosti ja liikkumalla vain minimin. :D Mulla ei ole ollut kertaakaan nälkä tämän viikon aikana. Tai siis oli, mutta se on ollut omaa tyhmyyttä, kun ruokailuväli on päässyt venähtämään pikkasen liian pitkäksi. Mitään mättämisahdistuskohtauksia ei ole tullut. Ruokavaliossani on nyt runsaasti vihanneksia ja marjoja, kohtuullisesti ja enemmän kuin ennen proteiinia ja lisäksi koetan huolehtia hyvien rasvojen saannista syömällä esim. avokadoa. Kävimme eilen siippani kanssa kaupassa ja hän totesi ostoksista, että "Nuo näyttää ihan jonkun viherpiipertäjän ostoksilta". :D Olihan siinä läjässä toki porkkanaa, paprikaa, kurkkua, tomaattia, banaaneja ja meille uutuushedelmä pepino (ei ollut kovin hyvää ja hiton kallista) sekä rasvatonta jukurttia, rahkaa ja raejuustoa. Vielä pitäisi täydentää pakastinta, että sieltäkin löytyisi kasviksia yms. joista voisi sitten hätätilanteessa loihtia syötävää. Nythän siellä on lähinnä marjoja ja hirvenlihasta tehtyä jauhelihaa.

Liikuntahan ei ole lähtenyt käyntiin ihan odotetusti. Tosi outoa, kun tavoite on kuitenkin vain 3x30 min. Olenko siis tunari? Sunnuntaina kävimme toki sillä pidemmällä (2 h) lenkillä ja tiistaina tepsutin 40 min. mutta tasaisempi rytmi vaikka vähän lyhyemmillä lenkeillä olisi nyt tavoitteena seuraavalle viikolle. Arvelinkin, kun muutimme tähän asuntoon, joka on hieman syrjemmässä keskustasta kuin mihin olen tottunut, että lähteminen tuntuu vaikeammalta. Niin, siis tästähän on toki keskustaan jopa 1,2 km, eikä minun edes sinne tarvi lähteä lenkkeilläkseni, pikemminkin päinvastoin, joten tämä juttu on nyt ihan vain mun päässä. Pohdiskelen myös aktiivisesti, että ostanko sen salijäsenyyden vai en. Tässä suurin kysymys on raha, koska tällä hetkellä olen tuloton ja elän säästöilläni ja tulevaisuudesta en tiedä, joten uskallanko riskeerata. En vielä tiedä. Tuo miehenpuolihan treenailee ihan täällä kotona käsipainoilla ja esim. punnertamalla, mutta minä en pysty punnertamaan (ranteet sanovat sopimuksensa irti) ja olen liian itsekuriton tekemään mitään muutakaan. Ehkä tämä rahattomuus viimein pakottaa minut itsekurilliseksi. Sitä odotellessa voisin vaikka vain napata nuo kävelysauvat kauniiseen käteen ja siirtyä tuonne ulkotiloihin ja vaikka kauppaan hakemaan sen lehteni...

Ja mitäs sitten liittyen tuohon punnituspäivään? Alunperinhän tämä perjantai punnituspäivänä oli ihan sattumaa, kun satuin löytämään vaakani muuttolaatikosta sopivasti torstai-iltana. Mutta pakonomaisena järkeistäjänä olen todennut, että perjantai voikin olla varsin näpsäkkä punnituspäivä. Siinä näkee koko viikon saldon kivasti ilman muutenkin iskevää maanantaimasennusta ja mikä tärkeintä, kannustava lukema perjantaina luultavasti tsemppaa olemaan ahmimatta mättöpäivänä. Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että huomenna ei ehkä tarvitsekaan tyhjentää Filmtownin irtokarkkialtaita, Hesen falafel-purilaisvarastoja ja koko kaupungin pakastealtaita Ben & Jerry's -jäätelöistä. Josko sitä vain ostaisi suklaavanukasta, jota nyt tekee kauheasti mieli ja sitten jotain pientä suolaista. Elämässä pitää olla luksusta. :)

Ps. Pähkäilen myös, että pitäisikö ottaa jotkin ennen-jälkeen -kuvat. Nythän se olisi kyllä petkuhuiputusta, kun olen jo laihtunut, mutta toisaalta muiden blogeissa nimenomaan kuvat ovat suurin kannustin minulle, joten miksi en ottaisi itseäni itseni kannustimeksi. :) Ja kuva on kuitenkin esim. peilikuvaa jotenkin motivoivampi, kun kuvia voi sitten vertailla keskenään. Hmm, kaipa tässä on käytävä tuumasta toimeen!

torstai 8. maaliskuuta 2012

Sapuskoita kuvina

Kyllä minulla on vielä opettelua tämän blogaamishomman kanssa. En ikinä muista kuvata mitään, mitä olen aikonut. Puhumattakaan, että sitten, kun viimein muistan ottaa kuvia, niin niistä tulee ihan kämäsiä. Ehkäpä pokkarin automaattiasetuksilla ei vain pysty ottamaan hyviä kuvia. Ja ehkäpä minä olen maailman viimeinen ihminen, joka jostain syystä kuitenkin niin kuvittelee.

Ei auta itku markkinoilla, vaan ne muutamat onnettomat kuvat kehiin. Ensimmäisenä aamupala, jossa kaikki komponentit ovat vielä esillä. Syömistä varten tuo siis sotketaan mössöksi. Olen aamupalassani melko vaihtelunhaluton, olen nyt syönyt tuota samaa joka aamu kuukauden ajan ja jatkan varmasti niin kauan kuin marjoja riittää. Sitten vaihdan kaurapuuro-mehukeitto-raejuusto -linjalle.


Välipalaksi valikoitui edelliseltä illalta syömättä jäänyt rahka-mansikat -kombo. Kerettiläisesti olen nyt syönyt muutamana päivänä vain neljä ateriaa, koska päivällinen on venähtänyt syystä tai toisesta liian myöhäiseksi ja iltapalaa ei näin ollen ole tehnyt mieli.


Lounas jäi siis kuvaamatta, mutta lohduttaudun sillä, että koska kuvien laatu on niin karmea, niin luultavasti tuossa ei juuri huomaa eroa, että onko kasviskasan (tomaatti, porkkana, kurkku ja avokado) vieressä munakasta vai meksikonpataa. Alla siis päivällinen, jonka söin vasta kahdeksalta illalla ja niinpä iltapala kuittautui siinä samalla.




tiistai 6. maaliskuuta 2012

Päivän kuulumiset ja syömiset

Onpas ollut taas kiva ja puuhakas päivä. Alan vähitellen löytää rytmiä päiviini ja sain tänään aloitettua tenttiin lukemisenkin. Tämä hyvä rytmihän hajooa sitten taas, kun opinnot alkavat parin viikon päästä, mutta hyvä, että siihen asti edes saan pidettyä syömisiä ja muita hallinnassa. Kämppääkin olen taas askarrellut kuntoon, mutta raaka tosiasia on, että ennen visiittiä Ikeaan tätä kaaosta ei täysin saada kesytettyä. Esim. vessan säilytystilat ovat niin minimaaliset, että meikäläisen valtavat kosmetiikkavarannot eivät todellakaan mahdu yhteen peilikaappiin. Varsinkin, kun tuo mieskin haluaisi omia kamojaan sinne.

Ja arvatkaa vain, olenko saanut merkkailtua syömisiäni Kiloklubiin. En tietenkään. Se tuntuu muka jotenkin niin työläältä. Lisäksi tarvitsisin keittiövaa'an, että voisin punnita sapuskoja, koska en osaa ollenkaan arvioida painoja ja kaikkea ei nyt vaan voi mitata deseinä tai ruokalusikallisina. Siksipä ajattelin, että voisin silloin tällöin kirjoitella tänne noita syömisiäni ja jos joskus muistaisin myös kuvata ateriat, niin sekin voisi olla jännää. Yleensä aamulla tempaisen aamupalan huiviini sellaista tahtia, että kamera ei ehdi käydä mielen vieressäkään. Mutta asiaan.

Aamupala (klo 8.15)

tuorepuuro (2 dl maustamatonta, rasvatonta jukurttia, 1 dl marjoja (mansikkaa tai vadelmaa yleensä), 1 dl kaurahiutaleita ja 1 rkl leseitä)
teetä iso mukillinen ja sen kera maitoa (yritän vähentää maidon juontiani, kun se meinaa välillä karata käsistä)
+monivitamiini- ja D-vitamiinitabletit ynnä kalaöljykapselit 2 kpl

Lounas (klo 11)

1,5 dl kaurapastaa (keitettynä siis)
1 dl tonnikalakastiketta
1 porkkana
1 tomaatti
10 cm pala kurkkua
1/4 avocadoa
1 hapankorppu Oivariinilla
2,5 dl maitoa

Välipala (klo 14)

2 hapankorppua Oivariinilla
banaani
iso muki teetä maidolla

Päivällinen (klo 19)

2 dl Texmex-pataa
1 tomaatti
10 cm pätkä kurkkua
1 hapankorppu Oivariinilla
2,5 dl maitoa

Näillä siis on menty tähän saakka. Onnistuin taas koukuttamaan itseni noihin hapiksiin. Onneksi niissä ei mitenkään hirveästi ole kaloreita (32 kcal, kun tuosta paketin kyljestä lunttaan). Mutta pitää silti hieman hiivistellä, ettei villiinny noiden syöminen. Onneksi ne maistuu nykyään myös ilman juustoa. Joskus kauan sitten sekä hapankorput että paahtoleipä ilman juustoa olivat iljetys herran silmissä. Höh, pitikin mainita tuo paahtoleipä, heti alkoi tehdä mieli. :D

Illan päälle, jos tarvetta ilmenee, ajattelin vielä syödä tuolta kaapista desin verran rahkaa mansikoiden kera. Väli- ja iltapala ideat on vähän vähissä tällä hetkellä. Hedelmät on tietysti hyviä, mutta jotain muutakin olisi kiva välillä syödä. Himputti, kun saisi ostettua sen blenderin niin voisi alkaa tehtailemaan smoothieita. Sauvasekoittimella niiden tekeminen (tai lähinnä se tiskaaminen) on liian työlästä. Olen ilmeisesti melko laiska ihmispolo, kun kaikki on liian työlästä. :D No, onneksi lenkille lähtö ei sitä ollut. Kävin 40 minuutin sauvakävelylenkin, josta osa kyllä oli melkoista hiiviskelyä, kun tiet ovat peilikirkkaalla jäällä. Kauaa ei kuitenkaan mene, niin kadut ovatkin jo sulat, hiphei! Ja ehkä ensi kerralla muistan laittaa jopa sykemittarin. Parempaa muistia odotellessa...

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Vettä ja suolaa

Voi rähmä. Eilinen ihana auringonpaiste ja leppoisa ilma houkuttelivat tuon miehenpuolen kanssa kävelylle, josta kehkeytyikin pidempi kuin tuollainen juuri tavoitteekseni asettama puolituntinen. Teputimme ja liukastelimme ympäriinsä kaksi tuntia, joskin kävimme matkalle osuneessa kahvilassa nauttimassa kuumat kaakaot. No, eihän siinä mitään, liikuntahan on hyväksi. Paitsi minulle. Tulin kotiin, tein kasviswokkia ja join tietysti pari lasia vettä. Sitten päätin istahtaa sohvalle katsomaan jakson tämänhetkistä suosikkisarjaani Ozia, jonka DVD-boksi minulla on lainassa. Eipä aikaakaan, kun tuttu jyskytys iskee päähäni. Rasitusmigreenihän se siellä. Vanha kumppani. Aivan sama tilanne oli perjantaina, kun kävin ystäväni liikuntakeskuksessa kokeilemassa zumbaa, kun siellä oli sellainen tarjous, että ystävä pääsee yhdelle tunnille ilmaiseksi. Otin jopa tunnin jälkeen normiannokseni ibuprofeenia, mutta siitä huolimatta migreeni iski, joskin hieman viiveellä.

Eilen huomasin jonkin aikaa päätäni podettuani, että teki hirveästi mieli jotain suolaista. Tein sitten todellisen terveysiltapalan, nimittäin hapankorppuja, joiden päälle lisäsin margariinia ja sormisuolaa. Mutta tämä kikka toimi. Olo koheni, vaikka särky ei lakannutkaan. Särky ei itse asiassa ole lakannut vieläkään, vaikka normisetti lääkkeitä on otettu ja yökin nukuttu tässä välissä. Taidan siis kokeilla tuota hapankorppukikkaa uudestaan ja jatkaa hetken Burana-kuurilla. Oma diagnoosini on siis, että liikunnan rasitus yhdistettynä runsaan juomisen aiheuttamaan suolatasapainon heittelyyn laukaisee migreenini. Mietin nimittäin, että en yleensä lisää ruokiin juurikaan suolaa, josta tuo puoliskoni usein valittaakin. Lisäksi en syö leipää tai juustoa kuin hyvin harvoin, leikkeleitä en ollenkaan, joten tuollaiset normaalit suolanlähteet puuttuvat ruokavaliostani lähes tyystin. Ja kun puolisoni on ollut viime päivät lähes yötäpäivää töissä olen syönyt omia suolattomia ruokiani ja ainoaksi isommaksi suolan lähteeksi jäi tuo lauantainen sipsipussi. Tämä todellakin yhdistettynä runsaaseen juomiseen, jota olen harrastanut viime aikoina myös vatsan toimintaa parantamaan, lienee koitunut kohtalokseni. Täytyy siis yrittää muistaa lisätä ruokiin hieman suolaa, jotta tasapaino säilyisi ja enemmiltä migreeneiltä säästyttäisiin.

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Mättöpäivä...

...on lauantaina. Eli siis oli eilen. Sen vaikutuksesta tai vaikuttamattomuudesta painoon ei vielä ole sen ihmeempää kokemusta, mutta henkisellä puolella se toimii hyvin. Olen viimeisen kolmen viikon aikana todellakin syönyt herkkuja vain lauantaina, lukuunottamatta muutamaa arkipäivän tilannetta, jossa olen syönyt vähän tarjottuja makeita juttuja, kuten kampaajalla palan suklaata ja miehen siskon synttäreillä pienen palan täytekakkua. Jopa perjantain Singstar-iltamat kaverin luona menivät mainiosti ja suklaa- ynnä sipsikulhojen edesse istuin pelkkien dippikasvisten voimin ja maistoin vain yhden sipsin, joka oli jotain uutuuslaatua. Hirveään himoon auttoi ajatus siitä, että seuraavana päivänä nappaan kaupasta mukaan sipsejä ja dippiä mättöpäivän kunniaksi.

Se, että mättöpäivänä tulee sitten mätettyä koko viikon edestä voi olla ongelma. Kaverini, jolla on myös laihdutus-/kunnonkohotusprojekti meneillään sanoi kuitenkin, että alkuun joitakin viikkoja saattaa tulla ylilyöntejä, mutta tilanne helpottuu aikaa myöten. Itse yritän miettiä erittäin tarkkaan, mitä minulla tekee mieli ja ostaa sitä vain sellaisen määrän, että saan sen silloin lauantaina syötyä, ettei tuote jää kaappiin aiheuttamaan himoja myöhemmin. Toki, kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, lauantaina saattaa tehdä mieli kaikkea, mutta esim. eilen ostin vain sen sipsipussin ja dipin sekä söin pienen levyn pähkinäistä tummaa suklaata, jonka sain lahjaksi vaihtarikaveriltani. Ja eikös tuo tumma suklaa ole jo melkein terveystuote, eikä mikään herkku. ;D Mutta jo eilenkin totesin, että sipsejä ei tarvitse vähään aikaan ostaa, ne eivät todellakaan maistuneet niin hyvältä kuin ajattelin. Sen sijaan irtokarkit eivät jostain syystä ole menettäneet hohtoaan yhtään, vaan maistuvat aina yhtä hyviltä, mutta jätin ne kuitenkin eilen ostamatta.

Aiemmin minulla on ollut ongelmia tuon mättöpäivän venymisestä mättöviikonlopuksi, mutta jostain syystä nyt on sen suhteen paljon helpompi olo. Jotenkin tämä oma olo ja ulkonäkö vaikuttaa niin moniin seikkoihin elämässäni negatiivisesti, että tavoite pysyy kirkkaana mielessä ja kun tekee arkiruuastakin hyvää, niin ankea ruokavalio ei ainakaan aja etsimään makunautintoja herkkuhyllyjen varjosta. Muutenkin nyt on jotenkin erilainen olo kuin aiemmin, kun olen yrittänyt laihdutella. Muutos kumpuaa jostakin niin syvältä itsestä, että vastaan hangoittelulle ei ole sijaa. Saksan kokemukset hiilariähkystä, liian suolaisen "ruuan" aiheuttamat sydämen tykytykset ja itseinho ovat niin kirkkaana mielessä, että antavat yritykselle kummasti pontta. Uskon yleensäkin elämässä, että jokaisen ihmisen on kaikissa asioissa mentävä tie loppuun asti. On siis katsottava kaikki kortit ja vasta sen jälkeen voi tehdä muutoksia, jos niihin on tarvetta. Itselleni viimeiset pari vuotta ovat olleet muutoksen aikaa ja niitä edelsi kokonaisvaltainen pohjakosketus. Asia kerrallaan olen tehnyt elämässäni muutoksia ja nyt on fyysisen muutoksen aika.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Läskinpiilotusloimi

Tein hieman ennen kotiinpaluutani Saksasta itselleni lupauksen, että en osta itselleni enää uusia vaatteita (jotain sukkia ynnä muita pakollisia ja aina sopivia vaatteita lukuunottamatta tietenkin) ennen kuin olen laihtunut ainakin jonkin verran. Tämä lupaus onkin pitänyt, mutta pari päivää sitten kävin kaupungilla ja törmäsin Gina Tricotissa niin mainioon vaatekappaleeseen, että en voinut jättää sitä kauppaan. Kyseessä on siis läskinpiilotusloimi (voi olla, että vaate oli myynnissä tunikan nimellä). Läskinpiilotusloimi toimii turvavaatteena ja naamioi läskit piiloon siten, että ne näkyvät ulospäin ainoastaan Muumilaakson Mörkö -tyylisenä olomuotona, mutteivät yksittäisinä makkaroina ja kauheana kaljamahana. Nerokasta!


Pahoittelen kuvan huimaa laatua ja kuvattavan nerokkaan luontevaa ja vartalon parhaat puolet esiintuovaa poseerausta. Ei taitaisi minusta ihan ensikättelyssä tulla muotibloggaajaa. Mutta ihana vaate kaikenkaikkiaan, tulee varmasti jatkuvaan käyttöön!

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Keinot ja tavoitteet

No johan alkoi runosuoni pulppuamaan... Ihan näin tiheään en kyllä ajatellut tulevaisuudessa kirjoitella, mutta alkuinnostus ja muuttolaatikoiden purkamisen vältteleminen toimii hyvänä motivaattorina kirjoittelulle. Ja onhan se hyvä lyödä faktat pöytään jo ihan alkurytinässä. Mitenkäs siis aion painoani pudotella ja mihinkä asti? Olen tässä muutamana edellisenä viikkona koettanut tasoitella tuon vaihtoajan tuhoamaa ruokarytmiä ja vähentää herkkujen syöntiä. Ruokarytmi on nyt jokseenkin palautunut, mutta tämä muutoin rytmitön elämä vaatii hieman verojaan välillä. Olen siis nyt siinä tilanteessa, että minulla ei ole töitä, eívätkä opiskelutkaan ala ennen kuin parin viikon kuluttua, joten keskityn nyt noiden muuttolaatikoiden purkamiseen ja tähän laihduttamiseen (ynnä tietysti haen paniikissa kesätöitä).

Olen aiemmin elämässäni havainnut, että en todellakaan pysty tekemään valtavasti muutoksia elämääni kerralla. Vaikka olenkin henkisesti kaikki tai ei mitään -tyyppi eli hemmetin lyhytpinnainen, niin käytännössä muutoksia ei voi toteuttaa tuolla metodilla. Siksipä aionkin edetä askel askeleelta. Ensin siis tuo ruokarytmi kuntoon (tsek!), herkkujen syönti rajataan yhteen päivään (se olkoon lauantai, tsek!) ja tuolloin yritän miettiä ihan tosissani, että mitä tekee mieli (viime lauantaina esim. teki mieli Hesen falafel-ateriaa, irtokarkkeja ja Ben & Jerry's Chocolate Fudge Brownie -jäätelöä puoli paketillista). Just. Mutta näillä mennään nyt aluksi. Pikku hiljaa lisäilen myös kasviksia entistä enemmän ruokalistalle. Olen osittainen kasvissyöjä eli en itse tee liharuokia, enkä niitä syökään, jos ei ole pakko, mutta lihansyöjän kanssa eläessä en esimerkiksi tee itselleni omaa lasagnea, vaan syön tuon miehenpuolen tekemää lihaversiota. Lisäksi syön hyvällä halulla kalaa. Kasvissyöjyyshän ei kuitenkaan tarkoita, että kasviksia olisi ruokavaliossa tarpeeksi, siksi niitä lisää. Kirjoittelen syömisiäni enemmän tai vähemmän aktiivisesti Kiloklubiin, koska olen liian laiska laskemaan itse mitään kaloreita tms. Ja olen muutenkin vähän sitä mieltä, että elämää ei, eikä varsinkaan syömistä voi rakentaa jokaisen kalorin laskemisen varaan. Kiloklubi kertokoon, mikä näissä mun tämänhetkisissä syömisissä on vialla ja sitten aletaan tehdä korjausliikkeitä.

Entäs sitten liikunta? Muutamia vuosia sitten minulla oli omavalmentaja, joka oli kuin light-versio personal trainerista. Tapaamisia oli harvemmin ja vain muutama, mutta sain ohjaajalta saliohjelman, liikuntaohjelman ja hän tsekkasi myös ruokavaliotani. Tuon puolivuotisen kuntoilukuurini aikana painoni ei kyllä tippunut yhtään, mutta vyötärönympärys kapeni 10 senttiä ja kunto nousi kohisten. Sitten sain uuden saliohjelman, jonka toetuttaminen tuntui vaikealta (omaan jonkinasteisen sosiaalisen fobian, mutta siitä lisää myöhemmin) ja niinpä salilla käyminen vähitellen jäi. Nyt en kuitenkaan ensimmäisenä mene ostamaan viiden vuoden jäsenyyttä salille, vaan aloitan käymällä kävelylenkeillä. Tavoittelen puolen tunnin lenkkiä kolme kertaa viikossa, mutta enemmänkin tietysti voi tehdä, jos siltä tuntuu. Toivon luovani jonkinlaista pohjakuntoa ennen kuin heittäydyn ihan totaalisesti kuntoilijaksi. Näistä spekseistä jokainen voinee päätellä, että en tavoittele kesäkuntoa ainakaan vuodelle 2012. Hitaasti hyvä tulee ja mitä näitä muita osuvia sanontoja nyt onkaan.

Mitkäs sitten on ne tavoitteet? Minun on aivan turha tavoitella mitään 55 kilon painoa edes tällä 164 senttisellä varrellani. Se on täyttä utopiaa, vaikka onkin vielä ihan normaalipainon sisällä ja tekisi vain masentuneeksi, kun en sinne asti kuitenkaan selviä. Aloitan homman maltillisella 4,5 kilon pudotustavoitteella. Tuon kilomäärän jälkeen putkahdan jälleen normaalipainon puolelle ja tämä on minusta mainio alkutavoite. Lopullisena tavoitteena pyrin 61 kiloon, mutta katsotaan nyt, miten tämä tästä lähtee etenemään. Aikatavoitetta en vielä aseta, vaan katsotaan putoaako tämä paino normimeinigillä ollenkaan alaspäin ja jos putoaa, niin sitten lasketaan tavoiteaikoja ja jos ei, niin sitten tihennetään tahtia ja lisätään porkkanan lisäksi lautaselle keppi. Olen aina ollut huono antamaan itselleni palkintoja, koska aina päätän, että sitten kun sitä ja tätä, niin ostan tuota ja tuota, mutta olen toteuttanut tätä vain kerran. Aina iskee pihiys ja saituus ynnä itaruus, kun pitäisi sitten ihan oikeasti se palkinto ostaa. Nyt kuitenkin yritän päättää niin edulliset palkinnot, että saisin ne jopa ostetuksi. Ensimmäisestä pudotustavoitteen saavuttamisesta lupaan siis täten itselleni tämän, josta voin sittemmin nauttia päivän tärkeimmän aterian eli aamiaisen. Kupin pienehkö koko toivottavasti myös rajoittaa aamiaisen annoskoon kasvamista, jota sitäkin on täällä ehkä ollut havaittavissa...

Miten selität tämän?!

Heti toista postausta kehiin. Onhan kaikkien tiedettävä, miten tähän on päädytty. En siis ole painoltani mitenkään hirveän pyöreä, mutta totuus on, että naamasta ja varsinkin tuosta mahan seudulta näkee, että ruoka-aikoina sekä niiden välillä on kyllä oltu jääkaapin välittömässä läheisyydessä. Itsellä on kurja olo ja itsetuntokin tuntuu tästä painosta kärsivän. Huono kunto tuntuu lisäksi väsymyksenä arkipäivässä. Mutta miten tähän on siis tultu?

En ole koskaan ollut mikään megahoikkeliini, niinkuin monet kavereistani, vaan sukurasitteena minulla on tämä persjalkainen, omena-tyyppinen ruho. Teini-iässä olin kyllä paljon laihempi, mutta silloin oli myös havaittavissa jonkinlaista ongelmakäyttäytymistä syömisen suhteen, joten en pidä sen aikaista painoani mitenkään ihanteellisena. Varsinaisesti lihomiskehitykseni alkoi tuossa viime vuosikymmenen puolivälissä, kun migreenini äityi aivan hurjaksi. Migreeni on vaivannut minua aina ja kouluaikoina se oli jokaviikkoinen riesa, mutta silloin se ei niin haitannut, kun asuin kuitenkin vanhempieni kanssa, eikä tarvinnut huolehtia ruuanlaitosta, siivoamisesta ja sen sellaisesta ja koulustakin saattoi lähteä kesken päivän kotiin, jos oikein särki. Työ- ja opiskeluelämä osoittautui kuitenkin todella nopeasti aivan sietämättömäksi yhdistelmäksi migreenin kanssa. Stressi pahensi migreeniä ja lopulta oltiinkin siinä ah niin ihanassa tilassa, että koko ajan oli migreenikohtaus joko tulossa, päällä tai menossa. Särkylääkkeitä kului rekkakuormittain ja varmaankin sisuskalut huusivat hoosiannaa tuosta hyvästä. Viimeinen niitti oli kohtaus, joka lääkityksestä ja kaikenmaailman kipupiikeistä huolimatta kesti kolme vuorokautta ja nosti kuumeen. Silloin hain YTHS:ltä lähetteen neurologille ja johan alkoi tapahtua.

No niin, mitenkäs tämä sairaskertomus liittyy millään tavalla pulskistuneeseen olomuotoon? Asiaan siis. Neurologi suositteli heti kättelyssä estolääkitystä, joka aloitettiinkin samoin tein. Ja estolääkkeeksi valikoitui tuo aina yhtä ihana amitriptyliini eli kauppanimeltään Triptyl. Ja siitähän läski tykkää! Triptylin ihkaihanana sivuvaikutuksena on mainio kombo ruokahalun lisääntyminen - aineenvaihdunnan hidastuminen. Tulos: vuodessa 15 kilon painonnousu, raskausarvet, pyöreät posket ja armoton ketutus ynnä itseinho. No, hätä ei ollut tämän näköinen. Ei muuta kuin ero parisuhteesta ja lievä uupumus kehiin, niin johan alkaa paino tippua, kun ei jaksa syödä, saati sitten käydä kaupassa. Ja hups vain, olinkin laihtunut solakkaan 61 kilon painoon. Mutta koska olen vahvasti lihomiseen taipuvainen, niin tarinahan ei lopu siihen.

Nimittäin. Löytyy uusi mies, uusi opiskelu-ura, mutta vanha työpaikka. Työmatka 65 kilometriä suuntaansa, työpäivät 10-tuntisia, helvetillinen stressi eikä aikaa minkäänlaiselle liikunnalle ja kyllähän te kaikki tiedätte, mikä helpottaa stressiä parhaiten. Aivan. Suklaa. Liikkumattomuus muuttui jo vaaralliseksikin, kun jatkuva istuminen pamautti vanhan kamuni iskiaksen jälleen entisiin mittoihin ja liikkuminen muuttui köpöttelyksi. Ja sitten vielä viimeinen naula arkkuun. Päätin vanhoilla päivilläni lähteä opiskelijavaihtoon. Vaihtokohteeni oli Saksa ja siellähän se elämä ja syöminen sitten ryöstäytyi. En käytä kovinkaan paljon alkoholia, joten se ei ollut tuolla oluen mekassakaan ongelma, mutta ne hiilihydraatit ynnä rasva! Vaihdon aikana oli ihan oikeasti päiviä, jolloin söin sipsejä (ah, viinietikkasipsit, ikuista rakkautta!) aamupalaksi ja muuna ruokana pelkästään Nutellaa valkoisten sämpylöiden kanssa. Ihan kauheaa edes kirjoittaa tuollaista, mutta totta se on. Stressi vieraassa maassa ja kulttuurissa oli niin vaikeasti käsiteltävissä, että ainoaksi keinoksi saada se laukaistua jäi syöminen. Ja Saksan edullinen hintataso houkutti myös syömään usein ravintolassa ja liian usein lautaselle päätyi pastaa jonkin syntisen kastikkeen kera tai paistettuja perunoita. Kyllähän sen tietää, miten siinä käy. Tulos oli luettavissa aamulla vaa'asta. Mutta tästä ei ole suunta kuin alas päin, joten wish me luck!

Totuuden hetki

Tänään tuli viimein kaivettua vaaka esiin muuttolaatikosta ja oli totuuden hetki. Ja olihan se melkoinen järkytys. Kolme kertaa kipusin vaa'alle ja joka kerta sama hirveä tuomio: 71,4 kiloa. Siinä on vähän liikaa Tallukkaa minulle. Ei muuta kuin mittanauha käteen ja sieltähän niitä tuli lisää karuja numeroita. Rinnan ympärys 91 senttiä, vyötärö 97 (voi herra paratkoon!) ja lantio hulppeat 102 senttiä. Sitten vielä viimeinen isku, BMI 26,55. Taasko minusta on tullut tällainen läski? Ei tämä tästä. Oma turvonnut ja kamala olo ei siis ole valehdellut yhtään.

No, mutta, kukas tässä sitten painoluvuistaan inisee? Sehän on Tallukka, josta on viimeisen vuoden aikana jälleen kuoriutunut Pallukka. Olen hieman päälle kolmekymppinen tomera emäntä, joka päätti jossain kolmenkympin kriisittömyydessä alkaa jälleen opiskelemaan ja lähdin sitten vielä hullu vaihtoonkin. Vaihtoaika varmaankin sinetöikin kurjat painolukemani, mutta siitä lisää myöhemmin. Tämä blogahdus olkoon kuin aamuaurinko, joka nousee valaisemaan lihavuuden laaksoa ja tuomaan toivon sen jo heittäneille. Ja toimiihan tämä tietysti motivaattorina, kun ei kehtaa ihan kirjallisesti ilmoittaa epäonnistuneensa. No, tervetuloa messiin ekana nyt tietysti minä itse. :)