Sivut

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Tunnustus

Sain 100 kilon keijukaiselta kivan tunnustuksen jo syyskuussa, mutta tämän hemmetin nettisekoilun takia en ole saanut tätä vietyä eteenpäin, kiitos ja anteeksi Keijukainen!



Tunnuksen säännöt:
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it -lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.
Omat valintani (joita on nyt vain kolme, koska olen vähän ujo laittamaan näitä tunnustuksia):

Heidi vaikuttaa tavattoman herttaiselta ihmiseltä ja treenaa hyvin realistiselta pohjalta. Kertoo myös kun kaikki ei mene putkeen, mikä on tällaiselle ikuiselle tunarille aina helpottavaa. :D

J.B saa multa aina kaikki tunnustukset. :) Kun löysin hänen bloginsa tunsin, että tuossa on ihminen, jota haluaisin tukea niin paljon kuin mahdollista ja johon haluaisin "oikeassa" elämässä tutustua. Kirjoittaa rehellisesti ja koskettavasti ja on nyt myös laihtunut aivan upeasti! 

Myös Emilian treenaus on sellaista "normaalin" ihmisen treenausta, johon samaistun. Kirjoittaa kivasti omasta elämästään ja laittelee myös kuvia mun entisestä kotikaupungista. :) Esimerkillisistä ruokapäiväkirjoista saa itsekin ideoita omiin ruokailuihin.

Huomaan muuten, että mun suosikkiblogeja ovat näemmä sellaiset, joiden kirjoittaja vaikuttaa minusta sympaattiselta ihmiseltä. Luen kyllä myös sellaisia blogeja, joiden takaa ihminen ei niin pistä esiin tai jotka eivät ehkä kirjoitajan puolesta ole niin mun suosikkeja, mutta sisältävät runsaasti mielenkiintoista asiaa. Suosikit myös vaihtelevat tilanteen mukaan. Välillä tekee mieli lukea enemmän treenipainotteisia blogeja, kuten vaikkapa nyt ja välillä sitten taas enempi painonpudotuspainotteisia.

 EDIT. Ja nyt en taas tajua ollenkaan miksi toi teksti pieneni julkaisuvaiheessa tuollaiseksi...

2 kommenttia:

Kommentteja otetaan vastaan kiitollisuudella