perjantai 9. maaliskuuta 2012

Hämmennystä ensipunnituksen hetkellä ja punnituspäiväpohdintaa

Tänään oli ensimmäinen punnitus tuon viime viikon shokkipunnituksen jälkeen. Olen onnistunut pysymään poissa vaa'alta koko viikon, vaikka välillä on tehnyt mieli tsekata, pitääkö oma havainto hoikentuneesta varresta totta. Ja kyllä se pitää! Olin ihan innoissani vaakalukemasta 69,9 kg, mutta ilo muuttui hämmennykseksi, kun kipusin uudestaan vaa'alle ja se näyttää 69,8 kg. Wohou! Lopulta punnitsin itseni kahdeksan (krhmm...) kertaa ja vain kerran sain lukemaksi tuon 69,9, viisi kertaa 69,8 ja kaksi kertaa jopa 69,7. Huippua! Muut mitat olivat jo maltillisemmat. Lantion ja rintojen ympäryksestä (jonka olen muuten mitannut ihan väärästä paikasta, mutta näillä mennään nyt) on lähtenyt sentti ja vyötärönympäryksestä kaksi senttiä. Pidän noita mittoja kyllä niin pieninä, että menevät ihan mittausvirheen piikkiinkin ja pohdiskelin, että ehkä mitat kannattaisi ottaa vain esim. kerran kuussa, niin saisi luotettavampaa tietoa. Mutta koska kissa kiitoksella elää, lupasin eilen itselleni, että jos paino on tippunut yhtään, niin ostan kannustimeksi itselleni uuden KG-lehden, joka näkyi olevan sopivasti puoleen hintaan nyt. KG on mielestäni ehdottomasti huippu laihdutuslehti, josta saa sekä tietoa että inspiraatiota.

Viikossa on siis lähtenyt 1,6 kiloa ja olen palannut jälleen "omalle" kymmenluvulleni. Tietysti tuo on lähinnä nestettä ja varmaan osansa on myös säännöllistyneellä vatsantoiminnalla (tämänhän toki kaikki haluavat kuulla :D), mutta oikeastaan sillä ei ole väliä, koska minusta tuntuu hoikemmalta. Itse asiassa nyt tuntuu aika jännältä, että olen ollut tästä vielä melkein kymmenen kiloa hoikempi, koska nytkin se karmein makkara mahasta on jo kadonnut. Tai sitten vartolokuvani on vaan ihan häiriintynyt. Ja miten tämän sain aikaan? Syömällä rutosti ja liikkumalla vain minimin. :D Mulla ei ole ollut kertaakaan nälkä tämän viikon aikana. Tai siis oli, mutta se on ollut omaa tyhmyyttä, kun ruokailuväli on päässyt venähtämään pikkasen liian pitkäksi. Mitään mättämisahdistuskohtauksia ei ole tullut. Ruokavaliossani on nyt runsaasti vihanneksia ja marjoja, kohtuullisesti ja enemmän kuin ennen proteiinia ja lisäksi koetan huolehtia hyvien rasvojen saannista syömällä esim. avokadoa. Kävimme eilen siippani kanssa kaupassa ja hän totesi ostoksista, että "Nuo näyttää ihan jonkun viherpiipertäjän ostoksilta". :D Olihan siinä läjässä toki porkkanaa, paprikaa, kurkkua, tomaattia, banaaneja ja meille uutuushedelmä pepino (ei ollut kovin hyvää ja hiton kallista) sekä rasvatonta jukurttia, rahkaa ja raejuustoa. Vielä pitäisi täydentää pakastinta, että sieltäkin löytyisi kasviksia yms. joista voisi sitten hätätilanteessa loihtia syötävää. Nythän siellä on lähinnä marjoja ja hirvenlihasta tehtyä jauhelihaa.

Liikuntahan ei ole lähtenyt käyntiin ihan odotetusti. Tosi outoa, kun tavoite on kuitenkin vain 3x30 min. Olenko siis tunari? Sunnuntaina kävimme toki sillä pidemmällä (2 h) lenkillä ja tiistaina tepsutin 40 min. mutta tasaisempi rytmi vaikka vähän lyhyemmillä lenkeillä olisi nyt tavoitteena seuraavalle viikolle. Arvelinkin, kun muutimme tähän asuntoon, joka on hieman syrjemmässä keskustasta kuin mihin olen tottunut, että lähteminen tuntuu vaikeammalta. Niin, siis tästähän on toki keskustaan jopa 1,2 km, eikä minun edes sinne tarvi lähteä lenkkeilläkseni, pikemminkin päinvastoin, joten tämä juttu on nyt ihan vain mun päässä. Pohdiskelen myös aktiivisesti, että ostanko sen salijäsenyyden vai en. Tässä suurin kysymys on raha, koska tällä hetkellä olen tuloton ja elän säästöilläni ja tulevaisuudesta en tiedä, joten uskallanko riskeerata. En vielä tiedä. Tuo miehenpuolihan treenailee ihan täällä kotona käsipainoilla ja esim. punnertamalla, mutta minä en pysty punnertamaan (ranteet sanovat sopimuksensa irti) ja olen liian itsekuriton tekemään mitään muutakaan. Ehkä tämä rahattomuus viimein pakottaa minut itsekurilliseksi. Sitä odotellessa voisin vaikka vain napata nuo kävelysauvat kauniiseen käteen ja siirtyä tuonne ulkotiloihin ja vaikka kauppaan hakemaan sen lehteni...

Ja mitäs sitten liittyen tuohon punnituspäivään? Alunperinhän tämä perjantai punnituspäivänä oli ihan sattumaa, kun satuin löytämään vaakani muuttolaatikosta sopivasti torstai-iltana. Mutta pakonomaisena järkeistäjänä olen todennut, että perjantai voikin olla varsin näpsäkkä punnituspäivä. Siinä näkee koko viikon saldon kivasti ilman muutenkin iskevää maanantaimasennusta ja mikä tärkeintä, kannustava lukema perjantaina luultavasti tsemppaa olemaan ahmimatta mättöpäivänä. Ainakin tällä hetkellä tuntuu, että huomenna ei ehkä tarvitsekaan tyhjentää Filmtownin irtokarkkialtaita, Hesen falafel-purilaisvarastoja ja koko kaupungin pakastealtaita Ben & Jerry's -jäätelöistä. Josko sitä vain ostaisi suklaavanukasta, jota nyt tekee kauheasti mieli ja sitten jotain pientä suolaista. Elämässä pitää olla luksusta. :)

Ps. Pähkäilen myös, että pitäisikö ottaa jotkin ennen-jälkeen -kuvat. Nythän se olisi kyllä petkuhuiputusta, kun olen jo laihtunut, mutta toisaalta muiden blogeissa nimenomaan kuvat ovat suurin kannustin minulle, joten miksi en ottaisi itseäni itseni kannustimeksi. :) Ja kuva on kuitenkin esim. peilikuvaa jotenkin motivoivampi, kun kuvia voi sitten vertailla keskenään. Hmm, kaipa tässä on käytävä tuumasta toimeen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan vastaan kiitollisuudella