Sivut

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Uusia uumoiluja unesta ja hierojalla

Oijoi, että on taas pikkunäppärä otsikko. Olen oman elämäni copy writer. :D Mutta mikäpäs tässä on ollessa, kun saavuin juuri hieronnasta, jossa selkä ja niska-alue pantiin takaisin ruotuun. Verenkierto päähän saakka, mikä ihana keksintö! Selkä rutisi niin, että arvelin sen ratkeavan liitoksistaan ja niska paukahteli takaisin uomiinsa. Kyllä hyvä hieroja vain on hintansa väärti! Nyt on niin virkeä, mutta samalla rento olo.

Mutta mitäs niistä unista sitten. Tuo nukkuminenhan on ollut meikäläisen elämän koetinkivi jo jonkin aikaa. Niin luonnollinen asia ja mulle se on kuin ydinfysiikkaa. Nytkin olen ihmetellyt, että mikä on vikana, kun kuitenkin nukahdan ihan kohtuullisessa ajassa (luultavasti kiitos säännöllisen magnesiumin käytön), mutta silti olo on ollut tosi väsynyt parina päivänä. Eron olossa huomaa erityisesti, koska muutaman viikon se oli virkeä ja reipas. Nyt huomaan, että koulupäivän jälkeen en jaksaisi mitään, paitsi raahautua salille. Ja aamuisin sydän hakkaa hulluna ja on tosi huono olo.

Nukkuvien kissojen kuvista ei ole koskaan
haittaa. Kuvat weheartit
Viime yön empiiristen havaintojeni perusteelle hoksasin, mikä tällä kertaa on vialla. Menin illalla nukkumaan kahdeltatoista eli tavallista myöhemmin johtuen myöhemmästä treenistä. Heräsin yöllä viisi kertaa hätkähtäen katsomaan kelloa, kunnes heräsin lopullisesti puoli kuudelta. Eli viiden ja puolen tunnin aikana herään viisi kertaa, tämähän ei voi tarkoittaa muuta kuin että unen laatu on huonoa. Puoli kuudelta sitten tosiaan heräsin, enkä enää nukahtanut uudestaan, vaikkakaan en noussut myöskään ylös. Pyöriskelin siis sängyssä puoli yhdeksään saakka, koska ajattelen makoilun kuitenkin olevan lepoa, vaikka uni ei tulekaan.

Johtopäätös tästä on siis, että vaikka tuo nukahtaminen on nyt hanskassa, niin unen laatu yön aikana ei ehkä vastaa niitä odotuksia, joita kropalla olisi palautumisen suhteen. Mielestä nyt tietenkään puhumattakaan. Stressi nostaa taas uhkaavasti päätään, joten asiaan täytyy tarttua heti. Ja näin olenkin jo tehnyt. Ensi yönä yritän myös saada nukuttua pidempiä pätkiä. Miten se onnistuu onkin mielenkiintoinen kysymys. Lepo on kuitenkin niin tärkeä asia, että jotain vippaskonsteja täytyy jälleen kokeilla.

Kaikesta huolimatta olo on nyt kohtuullisen hyvä, kiitos hieronnan, ja uskon, että ensi yönä saan tämän oivallukseni myötä nukuttuakin paremmin. 

4 kommenttia:

  1. Mulla ainakin toiset treenit, etenkin jos menee myöhäseks, tekee sen että unen päästä kiinni saaminen on toooosi hankalaa. Ja usein myös tulee heräiltyä.. Tää siis jos on niin myöhänen treeni että jälkeen ei paljon muuta ehdi, kuin syömään iltapalaa ja sitten pää tyynyyn.

    Etenkin combat-iltojen jälkeen ollut vaikea nukkua :D
    Tai mikä vaan vähän hurjempi.

    Eli ei se treeni sitten vaikuttais..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä toi myöhällä treenaaminen ehdottomasti vaikuttaa nukkumiseen. Tahtoo vaan olla niin, että vaikka en treenaisi myöhällä, niin silti yöt on aika sekavia. Mutta kyllä se tästä!

      Poista
  2. Oletko kokeillut sitä melatoniinia? Tai ihan jotain unilääkkeitä? Huono nukkuminen kyllä tekee elämästä niin vaikeaa, ettei ole tottakaan... Jossain tv-ohjelmassa muuten sanottiin, että selleri illalla syötynä auttaa, en tosin tiedä onko siinä mitään perää, mutta ei siitä haittaakaan voi olla. Toivottavasti löydät jonkin toimivan keinon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melatoniinia en ole kokeillut vieläkään, kun jotenkin se ei tunnu avulta mun tilanteeseen. Mutta unillääkkekuurin otin tuossa kuukausi sitten ja se kyllä auttoi nukahtamisongelmaan. Tuo heräily on enää ongelmana. Mutta kyllä mä siihenkin jotain keksin. :)

      Poista

Kommentteja otetaan vastaan kiitollisuudella