Sivut

lauantai 12. tammikuuta 2013

Bodyattack

No niin. Kävin tänään siis salin avointen ovien päivässä ja siellä sitten puolen tunnin sumban ja saman mittaisen kahvakuulan jälkeen änkesin puolen tunnin bodyattackiin. Kerta oli siis ensimmäinen. Ja täytyy sanoa, että saattoi jäädä myös viimeiseksi. Tungosta oli hirveästi, mutta siihen olin jo osannut varautua ja eipä se tungos tuolla kahvakuulassakaan tahtia juuri haitannut.


Mulla on joidenkin noiden jumppajuttujen kanssa sellaisia "henkisiä" ongelmia, jotka nytkin peittoaa jumpan kaikki hyvät puolet. Minä en siis vaan kertakaikkiaan käsitä, miksi mun pitäisi juosta sisätiloissa. :D Sama homma on myös noiden sisäpyöräilytuntien kanssa. Mä pyöräilen jo joka paikkaan, joten en kaipaa juurikaan enää pyöräilyä elämääni. Samoin kevään/kesän/syksyn juoksulenkkeily kauniissa luonnossa, omien ajatusten ja ite valitun musiikin kanssa nyt vain mun mielestä peittoaa sisällä pomppimisen.

Joku voisi nyt tietysti ihmetellä, että mites sitten kuitenkin käyn jumpissa. Jotkin jumpat pystyn selittämään itselleni paremmin kuin toiset. Sisällä päämäärättömästi poukkoilu ei kuulu näihin, mutta esim. bodycombatin selitän sillä, että siinä on kuitenkin jonkinlainen "juttu" takana ja en totisesti vapaa-ajallani muuten tekisi mitään kiertopotkuja tai takoisi ilmaa minuuttitolkulla. Samoin tanssitunneilla, no, siellä tanssitaan ja se on mun mielestä jo itsessään mielekästä, vaikka kyseessä olisikin vain sumbaketkuttelu. Nämä asiat tekee mulle combatista ja sumbasta mielekkäitä, mutta bodyattackiin en pytynyt keksimään mitään selitystä, miksi menisin sinne, enkä lenkkipolulle. Se, että en mene lenkkipolulle näin talviaikaan ei vielä riitä syyksi. :D

Mutta saipahan kunnon hiet pintaan ja vähän vaihtelua kahden päivän koneen ääressä istumiselle. On muuten aika ässämeininki tehdä tässä vaiheessa valmiiksi koulutehtäviä, joiden palautus on vasta maaliskuussa. Hyvä minä! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan vastaan kiitollisuudella