Sivut

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Oireileva olkapää ojennukseen

On ollut tässä viime päivinä vähän apea mieliala noiden kipuilevien olkapäiden vuoksi. Monillehan on sattunut, että kun on alkanut treenaamaan, niin iskee jokin tauti, joka sitten sekoittaa kokonaan hyvän treenirytmin  ja vetää kunnon takaisin alkulukemiin. Ihan vastaavahan tämä olkapääongelma ei ole, koska maanantaina kävin kuitenkin hikoilemassa koipieni kanssa, mutta esimerkiksi käsipäivän kipu romuttaa totaalisesti. Ja jalkapäivän taas meinasivat romuttaa sen ainoan taljan itselleen varanneet nuoret sällit. Olivat taljalla oikeasti sen 20 minuuttia, jonka vietin tilannetta seuraten. En sitten jaksanut alkaa heitä hätyyttelemään, koska olen arka ja pelokas, vaan menin toiseen huoneeseen kokeilemaan itselleni uutta liikettä, nimittäin sumokyykkyä. Meikäläisen lonkkien liikkuvuudella kohtuullisen haastava liike, mutta otti kyllä kivasti ihan uusille reisialueille.

Vaikka mieli on ollut apea, niin onhan siinä nyt kuitenkin ihan oma viihdearvonsa, kun (itselle) kovien painojen nimiin vannova, lihaksia janoava Tallukka vemputtaa salilla kilon painolla kaksikymmentä toistoa kertaa kolme sarjaa. Koskapa tuo olkapää (ja se toinenkaan) tuskin tuosta pelkällä pyhällä hengellä vahvistuvat ja ovat kykeneväisiä tuleviin koitoksiin, niin käsipäivän sijaan pidin niille tuollaisen rotator cuff exercisen. Ennen noita liikkeitä lämmittelin ihan normisti ja riehuin vielä kepin kanssa olkapäitä erikoishuomioiden. Tein noista harjoitteista ensimmäisen, toisen ja neljännen, koska en enää salilla muistanut miten tuo kolmas meni... :P Tein jokaista 20 (tai vähän yli) toistoa ja kolme kierrosta. Vasemmassa eli kipeässä kädessä kyllä huomasi selkeää heikkoutta tuolla harjoitettavalla alueella. Oli aika aikaisessa vaiheessa ihan hapoilla. Se on kyllä myönnettävä, että jos ei heti selkeästi tuntisi, että tämä varmasti auttaa, niin olisin ehkä ollut jossain vessassa pillittämässä kurjaa kohtaloani. :D "Treenin" jälkeen sitten vielä kunnon venytykset sekä rintalihaksille että noilla olkapään alueen kudoksille. Sitten kotiin ja nyt täällä istutaan kylmäpussi olkapäällä peittoihin kääriytyneenä. Särkylääkekuuri on myös päällä.

Olkapäärievun lisäksi meikäläinen on onnistunut lehauttamaan itselleen myös iho-ongelman. Jatkuva suihkussa ravaaminen sai aikaan tuollaisen atopia-tyyppisen reagoinnin, joka onkin nyt ollut pari vuotta ihan hissukseen. Oikein pelotti mennä suihkuun, kun kirveli ja kutisi jo ennen sinne menoa. Aiemmin mulla on ollut vielä työpaikkani takia hyvä tilanne kaikenlaiten voiteiden yms. suhteen, mutta nyt kun en ole tuossa työpaikassa enää pariin vuoteen ollut, niin alkaa kaikki rasvavarastot olla käytetty. Paitsi tietysti tuosta vyötäröltä, hahhah... Jouduin siis hädissäni riipimään iholleni juuri sitä, mitä sattui olemaan saatavilla  ja tällä kertaa se oli jotain käsivoidetta. Olen siis kaikkinaisten voiteiden suurkuluttaja ja nyt alkaa paitsi varastot myös rahavarannot olla sen verran finaalissa, että edessä on pattitilanne. Iho saa nyt luvan korjaantua tuolla käsivoiteella ja kookosöljyllä. Huvittavaahan tässä on se, että olen viime aikoina nimenomaan kiinnittänyt huomiota hyvien rasvojen saantiin ruuasta juuri tuota ihoakin ajatellen ja eiköhän se just silloin villiinny. No, tämä varmaan tästä taas kohta laantuu ja voin palata polttavan kuumien suihkujen pariin jälleen.

Nyt mulla onkin tiedossa viikonloppureissu Helsinkiin, jonne lähden perjantaina aamulla, joten pysyttelen poissa blogin ääreltä viikonlopun ajan. Saa nähdä ehdinkö vielä huomenna jotain riipustaa. Mutta jos en, niin liikunnallista loppuviikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja otetaan vastaan kiitollisuudella